Kuinka kuluttaa kesäpäivät ja muita kuulumisia

Sitä kutsutaan lörtsyksi, omnomnom!

Yli viikko sitten aloitin kesätyöt Savonlinnan Oopperajuhlilla, enkä tähän blogimerkintään asti ole paljon muuta tehnytkään kuin painanut töitä hullun lailla. Olen jo näinkin lyhyessä ajassa ehtinyt työskennellä kahdella eri klubilla, yhdessä baarissa ja yhdellä terassilla - päivisin, iltaisin ja öisin - tarjoilijana, narikkavastaavana, järjestyksenvalvojana, infona, tiskaajana, blokkarina, roudarina sekä yleisenä jokapaikanhöylänä, viihdykkeenä ja silmänilona (Jo kolme puhellinnumeropyyntöä! Tällaista ei ole aikaisemmin tapahtunutkaan.) 
Kaiken kiireen ja sekamelskan keskellä sitä oppii arvostamaan ravintola-alan työntekijöiden rankkaa duunia, jonka nähneenä ja kokeneena olen itse tullut siihen tulokseen, ettei tämäkään ala taida olla ihanneammatti -listani kärkipäässä. Mutta tätäkin kesätyötä hain vain saadakseni tietoutta ja ymmärrystä, vaikkei minulla mitään aikaisempaa kokemusta ravintola-alasta ollutkaan. Ihmettelen vieläkin kuinka oikein onnistuin vakuuttamaan haastattelijani palkkaamaan minut, vaikka hän nimenomaan painotti, ettei heillä ole tapana palkata ilman ravintola-alan kokemusta ja koulutusta olevaa työvoimaa. 
Opperajuhlat kestävät toisaalta vain kuukauden päivät, joten pian kaikki hässäkkä on ohi ja kaupunki hiljenee jälleen. Niin lyhyen ajan sitä työskentelee vaikka päällään seisten, eikä minulla ole ollut useinkaan tapana valittaa töistä. Olen vain ja ainoastaan onnellinen, ettei minun tarvitse seisoa Kelan jonossa anomassa päivärahoja, joilla ei paljon juhlita.

Vähäisen vapaa-aikani olen kuluttanut luovuuden puuskissa, yrittäen kehittää ja sivistää itseäni taiteellisella tasolla. Tein listan klassikkokirjoista, joita yritän pikkuhiljaa kesän aikana lueskella, mutten  onnistunut saamaan Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri -romaania loppuun, vaikkei se erityisen monisivuinen romaani olekaan. Yli puoleen väliin asti olin lukenut, kuinka Santiago istuu veneessään yrittäen nostaa veneeseensä siimaan tarttuneen marliini-kalan, siinä kuitenkaan onnistumatta. Pidän kyllä filosofisista kirjoista, joissa ei ole tarkoituskaan sännätä pää kolmantena jalkana paikasta toiseen, mutta tässä klassikossa ei yksinkertaisesti tapahtunut yhtään mitään, mikä olisi herättänyt halun jatkaa herkeämättä lukemista. Siirryin siis suosiolla Anna-Leena Härkösen Häräntappoaseeseen.

Olen saanut inspiraation piirrellä ja suunnitella uusia tatuointeja ja viettänyt tuntikausia lyijykynä kädessä, luonnostellen milloin mitäkin kasarihittien soidessa taustalla. Tuumailin, että voisin vaikkapa kerätä jonkinlaisen portfolion tuherruksistani - kuka tietää jos sellaistakin joskus sattuu tarvitsemaan? Ehkä kaikesta huolimatta ryhdynkin lopulta nälkäpalkkataiteilijaksi..?

Töiden jälkeiset illat ovat kuluneet lähinnä väsyneenä leffoja tuijotellen. Ihmettelen edelleen sitä, kuinka olen katsonut Gladiaattorin jo kymmeneen miljoonaan kertaan ja siitä huolimatta pillitän vuolaasti joka kerta elokuvan lopussa. Tiedättekö muuten, kuinka jotkin leffat ovat päätyneet ihmisten kokemusten perusteella "älä katso ensimmäisillä treffeillä" -mustalle listalle, kuten esimerkiksi Titanic? Kukaan nainen ei halua itkeä räkä poskella treffatessaan miehen ensi kertaa, eikä kukaan mies halua joutua siihen hämmentyneeseen tilanteeseen, kun ei tiedä mitä vierustoverin nyyhkiessä pitäisi tehdä. Russell Crown lopun jyväshyvä-pelto-harhailut pääsi eilen minun mustalle treffilistalleni Mufasan kuoleman ja E.T.:n kotiinpaluun kanssa.
Lisäksi päätin vihdoin ja viimein lainata kirjastosta Stieg Larssonin Millenium elokuvatrilogian ja ahmia paljon puhutut leffat läpi.

Eräänä iltana pääsin kahdelta yöllä töistä Oopperaklubilta ja pyöräilin kotiin. Vettä satoi kuin saavista kaatamalla enkä tietenkään ollut ottanut mukaani minkään valtakunnan sadevarusteita. Koko kaupunki oli hiljainen ja tyhjillään, kun poljin sateessa kotiin. Olin läpimärkä, silmämeikit valuivat poskille muodostaen panda-efektin ja vaatteet liimautuivat ihoon. En muista koska olisin viimeksi ollut yhtä euforisessa tilassa. Tunsin jokaisen vesipisaran kasvoillani ja saatoin maistaa iholleni kertyneen suolan suuhuni valuneessa vedessä. Hyräilin itsekseni rain over me:tä ja singin' in the rain:ia ja tunsin vahvasti olevani ELOSSA. Mietin, miksi yleensä piilouduin sateenvarjon alle, kun kastuminen tuntuu niin paljon hauskemmalta.

"God is in the rain." - V for Vendetta

Eräs aamupäivä kävin täyttämässä pesuainepulloni Kehitysmaakaupassa ja satuin huomaamaan siellä ilmoituksen, jossa haettiin vapaaehtoista työskentelemään lauantai-päivinä. Juttelin asiasta päivystävän myyjän kanssa jonkin aikaa ja sanoin harkitsevani asiaa. Heti kun Oopperajuhlatyöt loppuvat, minulla olisi aikaa viikonlopputöille koulun ohella. Mikä mahtava tilaisuus tutustua kehitysmaatuotteisiin ja samalla tehdä hyvää! Saan aina shoppailuorgasmeja käydessäni hypistelemässä liikkeen etnisiä tavaroita, reilun kaupan herkkuja, irtoteitä ym. ihanaa. Työ ei myöskään olisi erityisen vaativaa, joten voisin siinä samalla kassan ääressä istuskellessani lueskella koulukirjoja. Eli opiskelukaan ei kärsisi.

Ensi viikolla seurakseni saapuu meksikolainen sohvasurffari, joten katsotaan mitä puuhaa sitä keksitään. Töiden paljous tietysti rajoittaa hieman kanssakäymistä ja yhdessäoloa, mutta kyllä minä aikaa aina jostain onnistun repimään.

No niin, ja nyt rupesin taas herkistelemään, kun etsin linkkiä ihanaan tunnusbiisiin. Vissiin se aika kuusta alkamassa tai jotain...?

©wantedalifelessordinary.blogspot.com