Wanted: A Life Less Ordinary: Junailu stooreja osa 2

29. huhtikuuta 2010

Tukholma - Kööpenhamina - Bremen

Tukholmassa vaihdoimme Kööpenhaminaan matkaavaan junaan ja ylitimme Ruotsin ja Tanskan välillä kulkevan 7 845 km pitkän Juutinrauman sillan.

Köpiksen rautatieasemalla nautimme pitkään kestäneen junailun kunniaksi oluet ja jäätelöt, seuraillen samalla liikenteen seassa poukkoilevia kamikaze-pyöräilijöitä. Minä tietysti vanhana pelinaisena keskityin lähinnä vaihtelemaan flirttailevia hymyjä ja silmäniskuja komeiden tanskalaisurhojen kanssa, viihdyttäen itseäni karmeaakin karmeamman ja huonosti nukutun junayön jälkeen. Tiirailimme myös silmäkulmistamme vieressämme dallailevaa miestä, joka nautiskeli rennosti sillankaiteeseen nojaten jostain aivan muuta kuin perus tupakkataukosauhuista. Viimeistään tässä vaiheessa alkoi tuntua, ettemme olleet enää Rovaniemellä. Meininki vaikutti rennommalta ja avoimemmalta kuin kotimaassa. Kukaan meistä ei ollut koskaan aikaisemmin astunut jalallansakaan Tanskanmaalle (no okei, kerran olen vaihtanut pikaisesti konetta Köpiksen lentokentällä), mutta ensinäkemän perusteella jäimme innolla odottamaan paluuta Tanskaan vielä myöhemmin reissun aikana.

Nassut Köpiksessä.

Ajattelimme aluksi lähteä kohti Saksan Hampuria, mutta ainuttakaan meille sopivaa junaa ei löytynyt. Päätimme siis suunnata kohti Bremeniä, josta jatkaisimme Stuttgartin suuntaan tapaamaan Lartsin sukulaisia. Tanska-Saksa välillä pääsimme myös lyhyehkölle lauttamatkalle. Tuntui melko huikealta istua junassa, nousta junan pysähtyessä ulos ja huomata pian olevansa laivan kannella, kirkkaassa auringon paisteessa, loputtoman sinisen meren ympäröimänä.

Lautalla.

Saavuimme melko myöhään iltasella Bremenin asemalle ja päätimme kukkua siellä aamuviiteen asti, jolloin Stuttgartin juna starttaisi. Ehtisimme kyllä nukkua sitten raiteiden päällä posottaessa. Päädyimme istuskelemaan Euron baariin nauttimaan halvoista juomista (kyllä, kaikkea sai eurolla tai korkeintaan kahdella) ja shishasta, minkä jälkeen lähdimme yölliselle tutkimusmatkalle keskustaan. Bremen vaikutti suhteellisen pieneltä, mutta äärettömän viehättävältä kaupungilta. Kaupungin läpi virtasi mutkitteleva joki ja sen keskellä seisoi maamerkkinä valtava tuulimylly, jonka sisään oli rakennettu ravintola. Seikkailimme lukuisissa puistoissa ja kiipeilimme niiden valtavissa puissa yrittäen pitää itsemme aktiviteettien avulla hereillä.

Euron baari, Bremen.

Joulun aikaan monessa Saksan kaupungissa järjestetään upeat joulumarkkinat, joihin kannattaa ottaa osaa mikäli vain on tuohon aikaan lähettyvillä. Erityisesti Bremenin markkinat ovat kuulemani mukaan yhdet Saksan kauneimmista.

En muuten muista, koska olisin viimeksi pelästynyt yhtä paljon kuin tuona yönä Bremenissä. Tsippaillessamme edestakaisin Bremenin asemalaituria, huomasin toisella puolella raiteita, muutaman metrin päässä sijaitsevassa pusikossa seisovan tumman ihmishahmon. Sydämeni pysähtyi hetkeksi ja nykäisin Lartsia hihasta kehottaen kääntämään katseensa osoittamaani suuntaan. Lartsi hätkähti yhtä paljon kuin minä ja sillä hetkellä kuvittelin meidän tulevan pian ryöstetyiksi tai raiskatuiksi. Sekuntien päästä huomasimme kiristävämme askeleitamme (lue: juoksevamme sydän kurkussa) takaisin asemarakennuksen suuntaan. Liian paljon kauhuelokuvia katsoneena aloin kuvitella, kuinka kasvoton, meitä varjoissa stalkannut hahmo pian rynnistäisi luoksemme veitsi viuhuen kuin Scream -leffoissa konsanaan.
Anna oli ainoa, joka sai pidettyä mielikuvituksensa kurissa, ja sillä aikaa kun me olimme Lartsin kanssa ehtineet kipittää turvallisen välimatkan päähän meitä tuijottavasta miehestä, oli Anna naureskellen tallustellut kertomaan meille puskassa miehisiä tarpeitaan hoitamassa olleesta goottipojasta. Eli toisinaan liiasta mielikuvituksesta on vain ja ainoastaan haittaa.

Kello oli jo yli kolmen ja väkisin valvominen alkoi ottaa voimille. Silmät seisoivat päässä, eivätkä jututkaan enää koskeneet juuri muuta kuin sitä, kuinka väsynyt kukakin oli. Viimein uupumus vei voiton ja asettelimme makuualustamme rauhalliselle seinänvierustalle. Kauan ei unta riittänyt, kun eräs miessiivooja tuli hätistelemään meitä ylös. Äijä taisi kuitenkin tuntea hieman myötätuntoa meitä kohtaan, sillä hän kehotti meitä siirtämään kamamme erääseen liukuovelliseen otto-automaatti -huoneeseen. Saimme nukkua parisen tuntia rauhassa kenenkään häiritsemättä ja olematta itsekään kenenkään tiellä, kunnes tuli aika kammeta itsemme ylös ja siirtyä vetelemään hirsiä junan ahtaille penkeille.