Wanted: A Life Less Ordinary: Pieni tarina ylikunnosta

Halusin jakaa erään omakohtaisen, varoittavan esimerkin kaikille urheilijoille, liikunnan harrastajille ja sen vasta-aloittaneille:

Liikuntataustastani täytyy mainita sen verran, että olen noin 16-vuotiaasta asti treenannut kuntosalilla, pari alkuvuotta hieman kevyehkömmin ja kokemattomammin, mutta sen jälkeiset vuodet tehokkaasti ja tavoitteellisesti. Vuonna 2009 olin niin innostunut kuntosaleilusta ja painojen nostelusta, että kouluttauduin kuntosaliohjaajaksi ja värväydyin rovaniemeläiselle kuntosalille töihin. Treeni sujui loistavasti ja meni perille, kun sain mahdollisuuden treenata salilla ilmaiseksi aina työvuorojen ulkopuolella. Ei siis ihme, että kunto kasvoi ja kroppa muokkautui. Selkä- ja niska-hartiaseudun vaivoja ei ollut nimeksikään, eikä minulla ole koskaan ollut yhtä hyvää lihaserottuvuutta selässäni kuin tuona aikana. Olin todella otettu ja ylpeä saadessani siitä usein kehuja kanssatreenaajilta. Saksassa ollessani (vuonna 2010-2011) treenasin edelleen yhtä ahkerasti ja työskentelin muutaman kuukauden paikallisella fitness studiolla. Tein helposti yli 20 miesten punnerrusta, penkkiä samoilla painoilla kuin useimmat salin miesasiakkaat ja jaksoin hölkätä pitkiäkin lenkkejä.

Vuoden 2012 kesään mennessä kaikki alkoi vyöryä alamäkeen. En tiennyt yhtään mistä johtui, että motivaatio treenaamiseen laski aivan yllättäen ja jouduin koko ajan laskemaan treenipainoja, koska en yksinkertaisesti jaksanut enää tehdä liikkeitä niillä. Kyse ei ollut pelkästään kuntosalista, vaan koko ajatus minkäänlaisen liikunnan harrastamisesta tuntui yhtäkkiä todella vastenmieliseltä. Treenasin hädin tuskin kerran viikkoon ja silloinkin jokainen treeni tuntui menevän päin prinkkalaa. Painoni ja vyötärönympärykseni kasvoi, koska harrastin niin vähän liikuntaa ja söin mitä sattui koska ruokahaluni heitti kärrynpyörää. Opiskelukiireet, stressi uniongelmat ja opiskelijabileiden siivellä kasvanut alkoholinkäyttö eivät myöskään auttaneet asiaa yhtään. Niskan ja hartian lihakset olivat totaalisessa jumissa, nivelet kipeytyivät rasituksessa, lihasten palautuminen rasituksen jälkeen kesti kauan, olo oli heikko ja tuntui kuin olisin koko ajan ollut jollain tapaa kipeä.

Kuva täältä.

Eräänä päivänä kävimme koulun luennolla läpi ylikuntoa. Kuuntelin tarkkaavaisena ja aloin yhdistellä kuulemaani omaan tilanteeseeni. Kaikki kuulosti niin kovin tutulta ja aloin olla melko varma, että tapaukseni liittyi jollain tavalla luennoituun asiaan. En mennyt tiedustelemaan asiaa lääkäriltä, sillä mitä se olisi auttanut? Ainoa keino hoitaa ylikuntoa on nimittäin treenitauko ja lepo, joka voi kestää useitakin kuukausia. Täytyy sanoa, että noin puolen vuoden liikkumattomuuskauden aikana olin jokseenkin hämilläni ja sekaisin tilanteesta, sillä liikunta oli jo monta vuotta ollut minulle enemmän elämäntapa kuin pelkkä harrastus. Aiemmin olin tulla seinähulluksi, jos en pariin päivään päässyt liikkumaan mitenkään ja yhtäkkiä tämä tapa olikin hävinnyt elämästäni. Tuntui kuin jäljelle olisi jäänyt tyhjä aukko, enkä oikein keksinyt keinoa, jolla täyttää se.

Olin aina kuvitellut ylikunnon olevan urheilijoiden tauti, enkä ollut mieltänyt sitä kaltaisteni aktiiviliikkujien taudiksi. Totuushan on kuitenkin se, että ylikunto voi iskeä jopa liikuntaa aiemmin harrastamattomalle henkilölle hänen ensimmäisellä liikuntakerrallaan. Paras tapa välttää kyseinen tila, on kuunnella omaa kehoaan ja olla harrastamatta itselleen liian rankkaa liikuntaa, muistaa riittävä palautuminen eikä varsinkaan urheilla sairaana tai lähteä liikkumaan tehokkaasti juuri sairastamisen jälkeen.

Vaikka en voi koskaan olla aivan satavarma oliko kyse todellakin ylikunnosta vai jostain yllättävästä syys/kaamosmasennuksesta, tärkeintä on pitää huolta, ettei se enää toistu. Nyt treeni tuntuu taas maistuvan paremmin ja liikkumisen riemu on palannut. Olen taas aloittanut tavoitteellisen kuntosalilla ähkimisen ja yrittänyt löytää liikuntakalenteriini myös muita uudenlaisia lajeja tuomaan monipuolisuutta harjoitteluun. Alkukeväästä kävin pari kertaa hiihtämässä ja testailin erilaisia toiminnallisia harjoitteita. Jokin aika sitten aloitin myös joogaamisen, johon en olisi ikinä uskonut ryhtyväni (olen aina ollut todella jäykkä luonnostani, mutta vain parin viikon venyttelyiden tuloksena olen huomannut liikkuvuuteni kasvaneen pikkaisen!). Hyvään suuntaan ollaan siis menossa, kunhan pitää kirkkaana mielessä levon ja treenin suhteen sekä muistaa tehdä asioita ainoastaan hymyssä suin.