Wanted: A Life Less Ordinary: Junailu stooreja osa 4

1. toukokuuta 2010

Herrenberg

Seuraavana aamuna koomasta toivuttuani kävin juoksemassa pitkän lenkin läheisessä metsikössä ja näin elämäni ensimmäisen luonnonvaraisen peuran loikkivan niityllä. Lapin poroihin tottuneelle tämä oli uutta ja virkistävää vaihtelua. Tunnelma oli kuin Disneyn piirretystä: auringonsäteet läpäisivät paikoitellen lehtimetsän katon ja molemmin puolin polkua näkyi pieniä salaisia käytäviä läpi erilaisten kasvustojen. Pian peurakin sukelsi piiloon johonkin pusikkoon ja Lewis Carrollin henkeen olisin halunnut juosta sen perään katsoen millaisiin ihmemaihin Bambi minut olisi johdattanut.
Aamupäivällä lenkin jälkeen teimme myös pienen kävelykierroksen Herrenbergin keskustassa, joka ei ole mitenkään koolla pilattu, mutta perinteiseen saksalaiseen tyyliinsä oikein kotoisa pikkukaupunki.

Are you spongled?

Piipahdimme iltapäivällä Lartsin sukulaisten mökillä, joka sijaitsi Herrenbergin läheisessä kylässä, korkealla mäen rinteessä. Ajoimme ylös mökille todella kapeaa ja jyrkkää tietä pitkin ja täytyy myöntää, että suomalais-turistien kuumotus oli melkoinen jo tässä vaiheessa. Kylmä hiki alkoi virrata viimeistään silloin, kun Lartsin tädin avomies alkoi parkkeerata ja peruutella autoa korkealla, kapealla jyrkänteen reunalla. Pystyin jo näkemään alas vievän jyrkänteen reunan ja kaukana alhaalla siintävän kylän sivuikkunoista. Mökillä aika kului grillaillessa ja footbagia potkiessa. Paikka oli täynnä etanoita, joita Lartsi yritti häikäilemättömästi murhata, samalla kun minun yhden hengen pelastuspartioni yritti pelastaa niitä holokaustilta. Miten joku ei muka voi pitää noista sarveikkaista ja hellyyttävistä luonnon meteorologeista???

Saksassa tuntuu aina olevan päällä jonkinasteinen juhlahumu, joka saattaa rajoittua vain yhteen kylään tai kaupunkiin. Tuolloin oli meneillään taas jonkin asteen pirskeet, joiden tarkoitusta en kylläkään enää muista. Kapeaa tietä pitkin valui alas "karnevaalivaunuja" eli ns. traktoreita, joiden perään oli kiinnitetty havunoksilla peitettyjä, vedettäviä vaunuja. Vaunuissa istui olutta kittaavia kyläläisiä, jotka soittivan kansanmusiikkia niin kovalla, että koko laakso raikui. Tämäntapaiset kyyditykset ovat normaaleja Saksassa ja olen usein nähnyt myös vaunuja, joissa ihmiset istuvat pöydän ääressä, oluttuopit edessään ja polkevat samalla kaikki yhtäaikaa vaunua eteenpäin. Tietysti yksi on aina ohjastamassa vaunun suuntaa, mutta itse vaunu liikkuu eteenpäin polkuenergialla (jota ilmeisesti saadaan niistä edessä olevista litran olutkolpakoista). Onhan se toki kätevää, kun voi siirtyä paikasta toiseen ahteriaan nostamatta, nauttia ulkoilmasta ja terassitunnelmasta sekä kuluttaa oluesta saadut kalorit siinä samalla.

Saksalaista mökkeilykulttuuria.

Reilillä tutustuin ensi kertaa saksalaiseen olutkulttuuriin ja aiemmin tottumattomasta vaikutti kuin sakemannit olisivat kitanneet sitä lähes taukoamatta. Olutta juotiin ruoan kanssa, illalla telkkarin edessä ja muulloinkin kun siltä tuntui (Miten tuo ei nyt yhtäkkiä kuulostanutkaan suomalaisen korvaan yhtään kummalliselta?). Lisäksi germaaneilla on toisinaan tapana sotkea oluen sekaan mm. Coca colaa tai esimerkiksi jotakin omenan makuista lantrinkia. Erikoisin yhdistelmä, jonka satuin näkemään, oli jokin banaanin makuinen juoma sekoitettuna olueen! Tätä suomalainen ei voi mitenkään ymmärtää. Mielestäni olut juodaan oluena ja cola colana eikä niitä ruveta miksailemaan keskenään. Mutta maassa maan tavalla, sillä tämä kyseinen tapa sattuu olemaan hyvin tyypillistä kokemusteni mukaan erityisesti Etelä-Saksassa. Kyseisiä miksauksia kutsutaan muuten hauskasti nimellä Pussibier.

Paluumatkalla takaisin Herrenbergiin saimme myös kokea hieman saksalaista ajokulttuuria, kun isäntämme päästeli paljon kapeita ja jyrkkiä mutkia sisältävällä, 50 rajoitusalueella olevalla tiellä satasen tuntivauhtia. Kylmä hiki nousi jälleen pintaan ja pääsimme todistamaan suomalaisen ja saksalaisen liikennekulttuurin eroja. Saksasta löytyy mm. nopeusrajoittamattomia autobahneja, kun Suomessa maksiminipeus on paikoitellen 120km/h. Myös liikennesakot ovat Saksassa minimaalisen pieniä ja tästä syystä kukaan ei liiemmin niistä stressiä otakaan. Toisaalta liikenne sujuu mielestäni paljon joustavammin ja sujuvammin kuin Suomessa, vaikka joillakin saksalaisilla onkin paha tapa jäädä jumimaan ohituskaistalle.