Wanted: A Life Less Ordinary: Junailu stooreja osa 19

16. toukokuuta 2010

Düsseldorf

Aamulla pakkasimme kamamme autoon ja kertasimme suunnitelmamme Kööpenhaminaan lähdöstä. Sitä ennen host-pariskuntamme lähti kuitenkin esittelemään meille Düsseldorfin kaupunkia. Kaupunki on siitä erikoinen, että siellä vanha ja uusi rakennustyyli kohtaavat radikaalisti. Vanha kaupunki on nimensä mukaan vanha kaupunki, ja uutta aikaa edustaa taas Rein-joen varrella sijaitseva Medienhafen. Tämän modernimman puolen erikoisimpiin nähtävyyksiin kuuluu erityisesti Frank O. Gehryn suunnittelema, kolmesta mielenkiintoisesta rakennuksesta koostuva Der Neue Zollhof. Itsessään koko moderni alue oli täynnä mitä erikoisempia arkkitehtuurisia ratkaisuja ja massasta poikkeavia rakennuksia, joista suurin osa on ilmeisesti mainos- ja tietoliikenne alan yritysten valtaamia.

Pääsimme katselemaan Düsseldorfia myös yläilmoista, kun vierailimme kaupungin korkeimmassa rakennuksessa: 240 metriä korkeassa Rheinturmin radio- ja televisiotornissa. Tornin näköalatasanne sijaitsee 170 metrin hissimatkan korkeudessa, ja siellä on lisäksi ravintola. Sen ikkunat ovat hieman vaakatasossa maahan nähden, jolloin saattoi vielä paremmin havaita korkeuseron. En suosittele äärimmäisen korkeanpaikankammoiselle.

Tallustelimme Reinin vierustaa katsellen ihmisiä ja ihaillen kahden aikakauden kohtaamisia. Kotiinpäin lähtiessämme ostimme vielä junaliput kohti Tanskaa sekä viinipullon vieraanvaraiselle isäntäväellemme.

Junamme oli tarkoitus startata kohti pohjoisempaa vasta illemmalla, joten meillä oli vielä rutkasti aikaa nauttia aurinkoisesta säästä ja saksalaisesta tunnelmasta. Päätimme tehdä pienen, virkistävän kävelylenkin läheisessä metsässä, nauttien hieman luonnon rauhasta melko urbaanin Düsseldorfin reissun jälkeen. Räpsimme valokuvia, pelailimme footbagia ja löhösimme pienen puistoalueen nurmella lukuisten koiranulkoiluttajien ihmeteltävänä, kunnes palasimme isäntäväkemme luo viimeiselle illalliselle. Matkalla innostuimme praattaamaan ruotsiksi, mikä ei sinänsä ollut erityisen hyvä idea siinä mielessä, että olimme jo muutenkin sekaisin englannin ja saksan kielien kanssa. Oli siinä hosteilla ihmettelemistä, kun puhuimme neljää eri kieltä sekaisin.

Astuin johonkin ruskeaan ja pehmeään.

Illalla isäntäväkemme heitti meidät rautatieasemalle. Astuimme junaan päinvastaisesta päästä, kuin meidän olisi pitänyt ja pelästyimme, kun huomasimme sen menevänkin Varsovaan, eikä Kööpenhaminaan. Kysyimme eräältä miesmatkustajalta neuvoa ja hän ohjasti meidät aivan toiseen päähän junaa. Junan vaunut siis erotettaisiin jossain vaiheessa keskeltä kahtia, jolloin perävaunusto suuntaisi Varsovaan, kun etummaiset jatkaisivat Kööpenhaminaan. Ei siinä muuten mitään ongelmaa olisi ollut, mutta juna oli mielettömän pitkä ja me satuimme olemaan sen väärässä päässä. Miesmatkustajan "Älkää huoliko. Teillä on koko yö aikaa kävellä sinne!" huikkaus ei yhtään helpottanut tilannetta ja voin kertoa, etten muista koska jokin matka olisi tuntunut yhtä pitkältä. Suuret rinkat selässämme valuimme pitkin ahtaita käytäviä kohti junan etuosaa, väistellen vastaantulevia matkustajia, samalla kun vit****tuneen näköinen konduktööri seurasi perässämme.

Viimein perille päästyämme, valtasimme isohkon hytin, jossa saimme paremmin suoristettua jalkamme nukkumista varten. Emme ehtineet kauan relata, kun samainen konnari pamahti paikalle ja osoittautui paitsi äärimmäisen kyrpääntyneeksi, myös erittäin virkaintoiseksi. Ensimmäistä kertaa meiltä kysyttiin passia, mitä en sinänsä oikein ymmärtänyt. Olimmehan kuitenkin EU-maassa ja itsekin EU-kansalaisia, mikä selviää paitsi InterRail-lipusta että normaalista henkilötodistuksesta. Ei siinä mitään, homma alta pois ja sen jälkeen, kun konduktööri oli poistunut, rupesimmekin pian nukkumaan. Suhteellisen tilavasta hytistä huolimatta yö ei mennyt aivan nappiin ja unet jäivät jokseenkin levottomiksi.