Ilmassa tuoksuu jännitys ja pakokaasu

28. kesäkuuta 2010

Autokannella.

Hurvailun väsyttämiä kuskeja.

Saavuimme aikaisin aamulla Rostockiin, josta jatkoimme yhteensä 444 kilometriä motaria Dresdeniin. Valitettavasti sivulaukkujemme hihnat hankautuivat vasten tulikuumaa pakoputkea ja paloivat poikki ensimmäisen sadan kilometrin jälkeen. Onneksi Jukan munkaan oli tarttunut jesaria, jolla ongelma saatiin kuitenkin MacGyver tapaan korjattua.

Ensimmäinen satanen oli pitkäaikaiseen ja vauhdikkaaseen moottoripyöräilyyn tottumattomalle yhtä tuskaa. Vauhtia oli alimmillaan 120 km/h ja korkeimmillaan 170km/h, johon en ollut koskaan aiemmin edes autolla ajettuna tottunut. Viima oli niin kova, että kypärä heilui puolelta toiselle. Käsivarret kipeytyivät kiinnipitämisestä ja ohittelimme valtavia rekkoja niin nopeasti, että tuskin huomasin muuta liikennettä. Päässä sinkoilivat ainoina ajatuksina: "Kuinkahan paljon sattuu törmätä kuorma-auton perään tästä vauhdista..? Ei se kyllä taida tuntua missään, sillä siinä vaiheessa todennäköisimmin kuolee silmänräpäyksessä. Kuinkahan pahat palohaavat saa jos pyörä kaatuu ja liukuu asfalttia pitkin? Eikä mulla ole testamenttiakaan laadittuna... Toivottavasti mut tuhkataan, sillä se on ekologisempaa. Noh, kuolen ainakin onnellisena siitä, että tulipahan tämäkin koettua..." Maisemia en ehtinyt juurikaan ensimmäisellä etapilla ihastella, mutta ei se toisaalta ollut tarkoituskaan. Tavoite oli päästä turvallisesti ja nopeasti Dresdeniin, jossa minua ja Jukkaa odotti CouchSurfing-majoitus erään Rico-nimisen saksalaispojan luona. Toisella satasella vauhtiin alkoi jo tottua ja ajatukset muuttuivat positiivisemmiksi.

Dresdenissä alkoi hostellin metsästys Mikolle ja Victorille. Yritimme löytää internet-kahvilaa tai turisti-infoa, mutta moni sen tyyppinen mesta on Keski-Euroopassa maanantaisin kiinni. Tuskastelimme helteessä, tuntemattomassa kaupungissa, kunnes muistin erään äidiltäni saadun hostelli-esitteen. Katsoimme siitä A&O hostellin osoitteen ja ajoimme Jukan GPS:n opastamana paikanpäälle. Mikko ja Victor saivat haluamansa huonetyypit, kun minä ja Jukka lähdimme ajamaan kohti omaa majoituspaikkaamme. Rico asui noin 10 km kaupungin keskustasta, pienessä opiskelijakämpässä esikaupunkialueella.

Ricon, Mikon ja Jukan kanssa illallisella.

Illemmalla lähdimme kaikki kolme yhdessä keskustaan, jossa tapasimme Mikon. Victor oli hieman huonovointinen, joten lähdimme nelistään syömään paikalliseen saksalaiseen ravintolaan. Illallisen jälkeen päätimme tehdä pienen kävelyretken Dresdenin läpi. Näimme paljon baareja ja modernia taidetta. Istuskelimme myös tovin suuressa puistossa, joka oli täynnä paikallisia saksalaisnuoria viettämässä iltaa ja sovimme Ricon kanssa hänen opastamastaan turistikierroksesta seuraavanakin päivänä.

Dresden iltakierros.

Hmm...?

Enni ja Jukka parkkeeraamassa moottoripyörää. Viereen kurvaa saksalainen autoilija.
Autoilija (saksaksi): Tiedättekö missä sijaitsee.....?
Enni (saksaksi): Anteeksi, mutta me emme ymmärrä saksaa.
Autoilija mulkaisee pahasti ja kaartaa pois.
Enni (suomeksi): Miksihän mun piti vastata saksaksi, jos en muka osaa saksaa..?
Jukka: Sitä sopii sen autoilijankin miettiä...


©wantedalifelessordinary.blogspot.com