Ryhmä Rämän ensitapaaminen

26. kesäkuuta 2010

Yö ennen reissun päälle suuntaamista ei sujunut aivan kuten olin alunperin suunnitellut. Jännitin tulevaa niin paljon, että se verotti suuren osan uniajastani ja loppusaldoksi jäi kahden tunnin yöunet. Stressasin myös sitä, olivatko kaikki kamat varmasti mukana, sillä olin jo aiemmin huomannut unohtaneeni muun muassa korvatulpat kotiin.

Aikainen herätys ja vähäiset yöunet eivät kuitenkaan lopulta tuottaneet ongelmia ja olin loppupäivän yllättävänkin pirteä. Ennen rautatieasemalle lähtöä kävin Hyvinkään tuttavieni luona tervehtimässä vastikään InterRailaamasta saapunutta äitiäni ja veljeäni sekä kuulemassa heidän seikkailuistaan. Heiltä sain mukaani Canon Ixus 860 IS -kameran, ylijäänyttä Tsekin valuuttaa sekä muita hyödyllisiä ohjeita ja esitteitä. Läpsystä vaihto ja kohti omaa Euroopan seikkailuani! Tuttavani heitti minut Hyvinkään rautatieasemalle, josta jatkoin junakyydillä Helsinkiin. Ihmisten katseet junassa olivat juuri sellaisia kuin oli odottanut. Osasin jo kuvitella heidän ajatuksensa: "Mihinkäs neiti on kaksipyöräisensä unohtanut?" "Junamatkaksihan se lopulta vaihtuu, kun on nainen ratissa". Voi olla, että olin jokseenkin erikoinen näky massiiviset varusteet päällä ja prätkäkypärä kädessäni.

Jukka odotti minua Suzukinsa kanssa Helsingin rautatieaseman parkkipaikalla, jossa siirsin kaikki varusteeni prätkän sivulaukkuihin. Olin pakannut mahdollisimman vähän tavaraa mukaan, sillä perusteella, ettei pyörässä olisi kovin paljon säilöntätilaa. Taisi kuitenkin olla niin, että Jukalla oli mukanaan jopa enemmän kamaa kuin minulla. Kaikki matkaan otettu löysi onneksi oman paikkansa joko oikeasta sivulaukusta tai takaboxista.

Ajoimme Helsingin hälystä Vuosaareen, josta Finnlines-lauttamme oli määrä lipua kohti Saksan Rostockia. Lounastimme Vuosaaren ABC:llä ja odottelimme loppua matkaseuruetta saapuvaksi. Ensin ilmestyi Mikko ja pian sen jälkeen Victor. Jutustelimme ja tarkkailimme toisiamme jonkin aikaa, kunnes lähdimme valumaan satamaa kohti. Ajattelin itsekseni, kuinka näiden tyyppien kanssa olisi tultava toimeen seuraavat kolme viikkoa ja toivoin suuresti, että kaikki osoittautuisivat mukaviksi ja keskenään helposti toimeentuleviksi persooniksi. Jännitys osoittautui aiheettomaksi ja kaikki antoivat itsestään toivomani ensivaikutelman jo lyhyen juttutuokion jälkeen.

Pojat ajoivat pyörät lautan autokannelle ja minä tulin matkustajabussilla perässä. Samalla lautalla oli paljon muitakin suomalaisia motoristeja matkalla Saksimaata valloittamaan. Heitimme kamamme hytteihin ja siirryimme kannelle nauttimaan merituulesta sekä baarin antimista. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, mutta tuuli oli kylmä ja pistävä. Minulla ei ollut matkassa mitään lämpöisempää, kuin kevyt, pitkähihainen bolero ja Capri-housut, sillä olin kuvitellut, ettei pyörässä ole tilaa farkuille ja kesätakille (Ja kesällähän ei ole koskaan kylmä...Pyhpah, mitä tästä opimme!?). Onneksi Jukka herrasmiehenä lainasi tyhmälle nahkatakkiaan viimaa vastaan.

Siemailimme juomiamme samalla, kun keskustelunaiheet sinkoilivat laidasta toiseen. Yllätyin, kuinka helppoa vasta hetki sitten tavattujen ihmisten kanssa oli puhua myös syvällisistä ja monimutkaisista aiheista. Jo ensimmäisen yhdessä vietetyn iltapäivän jälkeen tiesin, että matkasta tulisi antoisa.

©wantedalifelessordinary.blogspot.com