Wanted: A Life Less Ordinary: Junailu stooreja osa 23

20.- 24. toukokuuta 2010

Tartu

Heräsimme Annan kanssa aamulla klo 04:30 ja lähdimme junailemaan kohti Helsinkiä, tarkoituksenamme tehdä lyhyt visiitti Tartun (suomeksi Tartto) yliopistokaupunkiin, jossa hänen serkkunsa opiskeli. Syvä rauhallisuus ja utuisuus vallitsi koko Helsingissä, kun tallustelimme rinkkoinemme rautatieasemalta satamaan. En ollut koskaan kuvitellut, että pääkaupungissamme olisi koskaan täysin rauhallista, mutta ilmeisesti jopa suuremmat mestat vaipuvat hiljaisuuteen tiettyyn kellonaikaan.

Laivamatka sujui kannella, auringossa nukkuen ja cosmoja lueskellen, kunnes pääsimme sekoilemaan Tallinnaan. Linja-autoaseman paikantaminen tuotti hieman ongelmia eikä itse oikean bussin löytäminenkään ollut helpoin homma, varsinkin kun bussikuskit eivät puhuneet englantia. Onneksi löysimme aina hetken hakemisen jälkeen jonkun kieliä osaavan henkilön, joka pystyi neuvomaan meitä eteenpäin seuraavalle etapille, ja viimein 2,5 tunnin bussimatkan jälkeen astuimme ensiaskeleemme Tartun katukiveyksellä.

Päivien aikana kävimme useaan kertaan shoppailemassa ja ihastuimme erityisesti muutamiin liikkeisiin Kaubamajassa. Kauppakeskuksen ylimmässä kerroksessa oli vielä ainakin tuohon aikaan ihastuttava etninen liike nimeltä Universaal Universum, jossa myytiin kaikkea minun sisustusmakuuni vetoavaa seinälle ripustettavista koristenaamioista maailmanmusiikkiin. Ostarissa oli myös muutama edullinen vaatekauppa esim. Terranova, jossa villiinnyimme Annan kanssa täysin ja päästimme sisäiset shoppailumonsterimme valloilleen. Minulla mukaan tarttui vaatekaapin täydennykseksi muun muassa pari kivaa tuubitoppia.

Ehdimme tutustua myös Tartun yöelämään: Toisena iltana vierailimme eräissä kotibileissä, jotka lopulta osoittautuivat minun kannaltani äärimmäisen huonoksi valinnaksi. Istuimme myöhään illalla talon takapihan nurmella kuunnellen musiikkia, nauttien Viron halvoista iloliemistä ja jutellen paikallisten kanssa. Ulkona tuntui olevan paljon hyttysiä, joita sai huiskia koko ajan pois kasvoiltaan, ja olinkin niiden vuoksi verhoutunut päätäni myöten ohueen huppariin. Jossain vaiheessa pyysin Annaa mukaani sisälle, sillä tunsin kummaa kutinaa selässäni. Vessan peili paljasti karmean totuuden: selkäni oli täpösen täynnä hyttysenpuremia ja näytin aivan spitaaliselta. Viron itikat olivat siis niin sitkeää sorttia, että söivät jopa tarpeeksi ohuiden vaatteiden läpi. Anna joutui hieromaan koko selkäni täyteen kortisonivoidetta, minkä jälkeen päätimme olla menemättä enää ulos syöteiksi.
Samaan aikaan, kun me olimme päivitelleet paukamia, oli poliisi tullut noutamaan bileisännän mukaansa liian kovalla soivan musiikin takia. Bileet olivat siis muutenkin päätöksessä, joten porukka alkoi valua kohti keskustaa ja Atlantis -nimistä klubia. Selkäni punotti ja kutisi sen verran pahasti, että päätimme jättää Annan kanssa menemättä klubille ja suuntasimme kotiin juoruilemaan, nauttimaan iltateestä ja läträämään lisää kortisonilla.

Toiseksi viimeisenä iltana päädyimme jälleen kotibileisiin etkoille. Kämppä oli täynnä virolaisia paidattomia miehiä ja lämpötila kuin huonosti lämmenneessä saunassa, valehtelematta vähintään +30 astetta. Ilmeisesti jokin ilmastointilaite oli rikki, mitä kyllä hieman epälin. Taisivat olla pojat sulkeneet ilmastoinnin, jotta vieraat joutuisivat riisumaan vähemmälle varustukselle. Kieltämättä se kävi hikoilun lomassa itselläkin mielessä... Mutta kaikesta huolimatta oikea sinkkunaisen paratiisi!
Kotibileiden jälkeen suunnistimme Club Tallinnille, jossa oli aivan yhtä kuuma ja varmaankin koko Tartun asukaskunta. Itse olisin voinut bailata kauemminkin, mutta Annan korvat eivät kestäneet kovalla pauhaavaa musiikkia. Minä taas olen jo kauan sitten onnistunut pilaamaan kuuloni, joten en ollut volyymista moksiskaan, mutta päätimme kuitenkin yhteistuumin lähteä hieman aiemmin kotiin. Kävelimme vielä hetken ympäri öistä Tartua ja törmäsimme sattumalta muutamaan latvialaiseen poikaan, joiden kanssa jäimme vaihtamaan muutaman sanan, ennen kieltäytymistä jatkokutsusta ja painumista kiltisti nukkumaan (tiedän, olimme vähän tylsiä).

Kävimme myös urheiluhallilla seuraamassa naisten salibandyottelua ja kuolaamassa kuumia urheilijamiehiä. Samana päivänä tapasimme Annan serkkutytön suomalaisia opiskelukavereita, joiden kanssa päädyimme ottelun jälkeen erään herttaisen ja edullisen italialaisen ravintolan terassille syömään.

Suomi-tyttöjen iltapäivänviettoa. Huomatkaa paukamien täyttämä selkäni.

Lähtöpäivä ei sujunut aivan mutkitta, sillä Tartusta Tallinnaan lähtevä bussi oli hieman myöhään liikkeellä ja meillä oli kiire ehtiä Helsinkiin lähtevään laivaan. Jouduimme ottamaan Tallinnan bussiasemalta taksin, jota hoputimme takapenkiltä ajamaan niin lujaa kuin mahdollista. Kaikessa rytäkässä Annan lompakko tippui matkasta, ilmeisesti joko jo bussissa tai vasta taksissa. Ehdimme juuri ajoissa laivalle, mutta tietysti luotto-, henkilö- ja opiskelijakorttien ym. menettäminen harmitti matkaseuraani. Onneksi korttien kuolettaminen sujui nopeasti yhdellä puhelinsoitolla eikä tililtä ollut siihen mennessä ehtinyt kadota mitään.

Harmittavasta loppuepisodista huolimatta pääsimme turvallisesti takaisin kotiin ja olimme tyytyväisiä Tartussa viettämäämme aikaan. En ollut koskaan aiemmin vieraillut edes Tallinnassa, jossa kuvittelisin jokaisen suomalaisen käyneen edes kerran elämässään halvan suunkostukkeen perässä. Kokonaisuudessaan Tartu oli todella kaunis ja idyllinen opiskelijakaupunki, huolimatta siitä, että juuri tuona keväänä vesistöt tulvivat ja olivat ilmeisesti siitä syystä saaneet hyttysvimman puhkeamaan. Verenimijöitä sai kestää paitsi metsäisimmillä alueilla, myös kaupungin keskustassa, mikä aiheutti kaltaiselleni hyttysfoobikolle suurta tuskaa.

Latvialainen: "I like your accent. You're cute. Can I kiss you?"
Ulkomaalaiset miehet ovat niin suoria... Huokaus.