Suloisen makea Sangria
Yllätyksekseni espanjalainen kuuman päivän juoma onnistui ja sitä kehuttiin sekä nais- että miesvieraiden keskuudessa. Eräs espanjassa useasti matkustanut ystävänikin totesi juoman maistuvan todellakin Sangrialle ja tuovan matkamuistoja mieleen. Päätin siis jakaa tämän suloisen makean ja vieläpä äärimmäisen yksinkertaisen reseptin kaikille muillekin, jotka eivät vielä ole kyseiseen juomaan tutustuneet. Itse en ole mikään erityisen suuri viinin ystävä, mutta tässä tapauksessa se sai mukavan raikkaan ja pirskahtelevan maun. Mikäli et pidä makeasta juomasta (tässä tapauksessa en tarkoita sokerisen makeaa, vaan hedelmäisen makeaa), voi Sangria olla sinulle liian imelä juoma. Toisaalta se ei ole yhtä hapokas, kuin enemmän limpparia sisältävät perinteiset boolit. Esimerkiksi Alkossa on saatavilla valmista Sangriaa litran tölkissä, mutta onhan "omatekoinen" aina eri juttu ja loppujen lopuksi hitusen edullisempikin.
Kuva täältä |
Espanjalainen Sangria
2 plo Castillo Murviedro viiniä
1 appelsiini
1 sitruuna
2 pehmeää ja kypsää persikkaa
mansikoita
1-1,5 l Spriteä
1. Kaada viini booliastiaan.
2. Pilko appelsiini, sitruuna, persikat ja mansikat siisteiksi
siivuiksi ja lisää ne viinin sekaan.
3. Peitä booliastia elmukelmulla ja anna sen seistä 2-3 tuntia
maustumassa. Mitä pidempään sen paremmin hedelmät ehtivät
maustua.
4. Kun on tarkoitus aloitella juoman nauttiminen, kaada
kylmä Sprite sekaan. Tarjoile ja nauti!
Ohjeesta tulee yhteensä 3 litraa Sangriaa, joten se sopii hyvin isommalle porukalle. Lisää Spriteä oman maun mukaan joko enemmän tai vähemmän. Mikäli haluat sen perinteisemmin kannussa, parille ihmiselle tarjoiltavaksi, puolita ainesosat.
Tämä ei ole ehkä ihan "perinteisistä perinteisin" Sangria, mutta halusin tehdä sen mahdollisimman helpon kaavan kautta. Viininä voi käyttää mitä tahansa hedelmäistä ja marjaista, yleensä mahdollisimman edullista, mutta silti hyvää viiniä. Murviedroa minulle suositteli Alkon työntekijä, joka kertoi sen olevan hinta-laatusuhteeltaan kohtalainen eikä liian kevyt viini Sangriaan. Viinin maun täytyy kuitenkin olla vielä havaittavissa sekoituksesta huolimatta. Netistä löytyy myös paljon ohjeita, joissa Sprite on korvattu jollain muulla sitruunaisella juomalla tai fantalla. Hedelmiä löytyy banaanista päärynään ja edellämainittuihin sekä erilaisia mausteita, kuten sokeria, kanelitankoa, neilikoita yms. Luulen, ettei ole olemassa yhtä ainoata oikeaa tapaa valmistaa Sangriaa, vaan jokainen tekee siitä omanlaisensa.
ps. Appelsiini ja sitruuna kannattaa viipaloida ohuiksi siivuiksi ja sen jälkeen puolittaa siivut, jolloin hedelmäliha on helpompi syödä. Viinin maku on mukavasti imeytynyt hedelmiin, joten ne kannaattaa popsia pois.
Castillo Murviedro: Alko 6,49 €, 13 t-%
Kuva täältä |
©wantedalifelessordinary.pallontallaajat.net
Tunnisteet: Travellerin keittiö
2 kommenttia:
tuo kuulostaa aika hyvältä! Täytyy itselläkin joskus kokeilla. Kiitti ohjeista :)
Juu, suosittelen ehdottomasti! Oli itellekin positiivinen yllätys :)
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu