Wanted: A Life Less Ordinary: Postikorttimaisemia

3. heinäkuuta 2010

Hyvin nukutun yön jälkeen käänsimme prätkien nokat kohti todellisia Alppeja. Joka puolella viheriöi ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Pysähdyimme hengähdystauolle erään kirkasvetisen alppijärven rannalle katselemaan melontakoulun harjoituksia. Prätkäasu hiosti kuumalla ilmalla ja olisi tehnyt mieli hypätä uimaan mintunvihreään veteen. Olin kyllä ennen reissuun lähtöä ajatellut alppiteiden varsien olevan täynnä kaunista katseltavaa, mutten ollut kuvitellut niitä läheskään niin vaikuttaviksi näkymiksi, jollaisiksi ne todellisuudessa osoittautuivat. Aurinkoisella ilmalla kaikki oli juuri niin idyllistä, kuin postikorteissa yleensä kuvataan. Taivas oli sininen, nummet ja metsät vehreitä, alppijärvet ja -joet kirkkaan turkooseja tai vihreitä, kalliot jylhiä ja massiivisia sekä korkeuserot valtavia.

Hyvästelimme Mariazellin.

Mikko joutui hieman taistelemaan oman pyöränsä kanssa, jossa ilmeni jonkinlainen vuoto. Tästäkin huolimatta hän onnistui kuitenkin ajamaan Salzburgiin asti ilman, että pyörä olisi tehnyt tenän jonkin alppitien varteen keskelle ei mitään. Ajellessamme kohti Salzburgia, meinasin ensimmäistä kertaa nukahtaa pyörän selkään, mikä olisi tietysti voinut olla melko kohtalokasta. En koskaan ajatellut, että näin voisi oikeasti käydä, sillä pyörän selässä ollessa mieli on loppujen lopuksi koko ajan virittynyt tarkkailemaan ympäristöä, eikä väsymys juurikaan ehdi tästä syystä vaivata. Asentokaan ei ole mitenkään erityisen rento tai saati, että pystyisi nojailemaan mihinkään. Salzburgissa saimme taas metsästää hostellia ja soitella ympäriinsä, kunnes lopulta väsyneinä päädyimme erääseen nuhjuiseen ja suhteellisen hintavaan hotelli Adlerhofiin, kun muualta ei vapaita huoneita löytynyt. En todellakaan suosittele tekemään lähempää tuttavuutta. Uni tuli kuitenkin nopeasti noin 200-300 kilometrin päiväajon jälkeen ja positiivisia ajatuksia herättivät muistelot päivän upeista näkymistä.