Tiet eroavat

12. heinäkuuta 2010

Aamulla tapasimme jälleen koko porukan kesken ja haimme läheisestä ruokakaupasta aamupalat, jotka sitten mutustelimme jalkakäytävän reunalla istuen. Valmis-croissantit ja pillimehu maistuivat yllättävän hyviltä aamuauringossa. Jonkin aikaa jutusteltuamme päätimme, että yhteisen reissumme päätös olisi tässä ja kukin lähtisi seuraavaksi jatkamaan omaan suuntaansa. Minä olin jo ennen reissuunlähtöä varannut Milano-Helsinki lentoliput 14. päivälle ja lähtööni oli jäljellä enää kaksi täyttä päivää. Mikon  olisi päästävä tiettyyn päivämäärään mennessä takaisin Suomeen, kun taas Jukan ja Victorin aikataulut olivat joustavammat. Päätimme, että Jukka heittäisi minut Milanoon ja jatkaisi sen jälkeen Victorin kanssa Sveitsin Montreuxiin, samalla kun Mikko lähtisi ajelemaan kohti Saksan Rostockia. Jätimme siis hyvästit ja suuntasimme viimeisessä risteyksessä jokainen oman pyörämme eri ilmansuuntiin.

Ajellessamme Jukan kanssa kohti Milanoa, sain matkapahoinvointikohtauksen ensimmäistä kertaa koko reissun aikana. Voin yleensä huonosti autossa ja laivassa, mutten ollut kuvitellut samaa moottoripyörän selässä. Ihmettelin suuresti, kun jouduimme pysähtymään huoltoasemalle joksikin aikaa odottelemaan olon paranemista. Ilma oli taas todella lämmin ja aurinko porotti niskaamme. Makoilimme erään puun viileässä varjossa höpisten filosofisia, kunnes tunsin, että pystyin jatkamaan matkaa. Käyttämämme moottoritie oli todella ruuhkainen, mikä ei olisi muuten ehkä haitannut, ellei ilma olisi ollut niin tukahduttava. Taisimme jossain välissä motaria seistä paikallamme ainakin 20 minuuttia. Luojan kiitos, olimme tuon ajan pimeässä ja viileässä läpikulkutunnelissa, sillä olisin varmasti pyörtynyt jos olisimme joutuneet venailemaan suorassa auringonpaisteessa.

Majapaikassamme Etelä-Sveitsin Luganossa, jouduimme hetken etsimään vapaata hotellia, mutta viimein löysimme Hotel Camelia Luganon, jota ylläpiti miellyttävä vanha herra. Illalla kävimme syömässä eräässä suhteellisen hintavassa ravintolassa, jota metsästimme taas hirmuisen kauan (Mutta oli se ruoka kyllä hyvääkin!). Jo hämärän laskeuduttua lähdimme kävelemään rantaboulevardille ja läheiseen puistoon fiilistelemään kaupungin rauhanomaista tunnelmaa. Maisemat olivat tietyllä tapaa absurdit, sekä tietyllä tapaa todella taianomaiset öisine valoineen. Siinä vaiheessa, kun vitivalkoinen joutsen lipui rannan tuntumaan kaupungin silhuettin jäädessä taustalle, kirosin mielessäni, miksei minulla ollut mukanani parempaa kameraa. Pian taivaalta alkoi tihuttaa pieniä pisaroita, jotka saivat veden ja siihen heijastuneet kaupungin valot väreilemään upeasti pimeässä illassa. Luganoa voisi mielestäni suositella etenkin rauhaa ja romantiikkaa etsiville pariskunnille.

©wantedalifelessordinary.blogspot.com