Wanted: A Life Less Ordinary: Biberachiin tutustumista

22.-28.11.2010
VIIKKO 1

Maailman herttaisin otus <3

Maanantai alkoi loistavasti, kun perheen nuorin poika oksensi aamulla ja olikin kotona sairastamassa viikon ensimmäiset päivät. Siitä lähtikin käyntiin sairastumiskierre, jonka kohteeksi viikon aikana joutuivat myös perheen äiti, isä, vanhempi poika ja tytär. Vain minä ja nuorempi tytär säästyimme epidemialta.

Lumi oli laskeutunut Biberachiin ja sain nauttia valkoisesta maasta koiranlenkitysreitkilläni. Rakastuinkin kympillä tuohon hellyyttävään, karvaiseen otukseen, joka selvästi piti myös minusta. Aloin pikkuhiljaa tutustua lapsiin ja olinkin äärimmäisen otettu, kun vanhemmat lapset eräänä iltana tulivat halaamaan minua hyvänyön toivotukseksi, vaikka olinkin vielä melko vieras perheessä.

Keskustaan tutustumista ja jouluostoksia

Keskiviikkona perheen äiti ehdotti aamutoimien ja koiran lenkityksen jälkeen, haluaisinko lähteä tutustumaan keskustaan, sillä oli joulumarkkinoiden ensimmäinen päivä. Innostuin tietenkin heti. Äiti neuvoi tien keskustaan, joka sijaitsi noin 15-20 minuutin kävelymatkan päässä asuinalueesta. Löysin helposti perille ja kiertelin ympäriinsä katsellen liikkeitä, elämää ja ihmisiä. Aluksi kaupungin laidalle päästyäni, ei vastaani kävellyt kuin muutama harva kulkija, mutta keskusaukiolle saavuttuani, huomasin kaupungin olevan eläväisempi kuin olin kuvitellutkaan. Olo oli hetken aikaa kuin suurkaupungissa konsanaan: bussipysäkit olivat ryysikseksi asti täynnä odottavia matkalaisia, kirkon etuovella istui muutama kerjäläinen ja suurimpien liikkeiden edustalla ja sisällä kävi järjetön kuhina, kun kiireisen näköiset biberachilaiset varmistivat tekevänsä jouluostoksensa ajoissa. Osasin kuvitella, miltä keskusta näyttäisi viimeisellä viikolla ennen jouluaattoa. Tulin siihen tulokseen, että olisi hyvä tehdä omatkin lahjaostokset ennen pahinta ruuhkaa ja loput ei-niin-kiireiset vasta joulun jälkeen.

Biberachin vanha kaupunki on täynnä kauniita ja perinteisiä saksalaisia ristikkotaloja, jonka tyyppisiä asumuksia löytyy jokaisesta Etelä-Saksalaisesta kaupungista ja kylästä. Niitä katsellessa ei tule pätkääkään ikävä Rovaniemen kuvottavia 60-luvun elementtitaloja. Keskustassa on sekä pieniä, kalliin näköisiä vaatekauppoja että lukuisia, ihastuttavia herkkukauppoja, kirjakauppoja ja sekatavarakauppoja. Yhdessä erikoisliikkeessä myytiin upeita puurasioita, joista päätin ehdottomasti käydä valitsemassa yhden itselleni joululahjaksi. Kävelin myös kehitysmaakaupan ohi, mutten tällä kertaa poikennut sisään. Sen sijaan vietin aikaa Müllerillä, josta ostin punk-rokahtavalle veljelleni joululahjaksi Die Toten Hosenin bändipaidan sekä vaatteeseen ommeltavan natsivastaisen hihamerkin. Löysin myös askartelukaupan, josta hankin muutamia tarvikkeita perheelle joululahjoiksi tehtäviin unisieppareihin.

Liikennehuligaani on saapunut kaupunkiin

Pääsin samana iltana ensimmäistä kertaa todistamaan autolla-ajo kykyni, kun sain tehtäväkseni hakea vanhin tytär keskustasta teatteriharjoituksista perheen pienellä Mercedezillä. Jännitin hiukan, sillä auto oli manuaalivaihteinen ja olin ajanut viimeiset puoli vuotta Suomessa automaattivaihteisella Saabillamme. Vanhin poika istui pelkääjän paikalle opastamaan minut teatterille ja sieltä pois, sillä minulla ei ollut hajuakaan reitistä. Alku takkusi ja ihmettelin, miksi auto kulkee niin hitaasti pitäen melkoista mekkalaa. Onneksi tajusin suhteellisen ajoissa ajavani ensimmäisellä vaihteella ja loppumatkan muistinkin vaihtaa tarpeen vaatiessa vaihteen isommalle tai pienemmälle. Luojan kiitos lapset eivät olleet perehtyneet oikeaoppiseen ajamiseen ja sain törttöillä rauhassa menettämättä uskottavuuttani heidän silmissään. Muiden liikenteessä olevien kuskien silmissä kylläkin. Kotiin palatessamme äiti syöksyi halaamaan minua ja kehui, kuinka hienoa oli, kun talossa oli vihdoin ajotaidon omaava au pair. Edellinen ajokortin omistava oli ollut heidän ihkaensimmäinen au pairinsa. Itse en ollut niinkään varma oliko termi "ajotaitoinen" välttämättä se kuvaavin - varsinkin edellämainitun huruttelun jälkeen. Loppujen lopuksi kyseinen ajokerta jäi kuitenkin viimeisekseni.

Asuinalueen väkeä.

Skandinaaviset naapurukset

Eräänä iltapäivänä lähdimme perheen äidin kanssa ulkoiluttamaan Samsonia ja päätimme pyytää seinänaapurimme mukaan, jotta saisin tilaisuuden tutustua naapurien ruotsalaiseen au pairiin. Hän oli saapunut Biberachiin jo muutama kuukausi aiemmin, joten hän oli jo jokseenkin tottunut saksalaiseen elämään, toisin kuin minä. Tyttö oli kotoisin Tukholman läheltä ja hoiti naapurin kolmesta lapsesta erityisesti pienintä, 2-vuotiasta poikaa. Ruotsalainen vaikutti hieman ujolta, mutta muuten mukavalta tytöltä ja ajattelinkin kaiken lähtevän hyvin käyntiin, kun minulla oli kaveri ja vertaistukija aivan naapurissani.

Lenkkikaveri

Kuinka tehdään au pairista paikallinen

Hankin ensimmäisellä viikolla oman Sparkassen buchin, jolla sain oikeuden nostaa rahaa tietystä pankista ilman nostomaksuja. Automaatilta nostettaessa kortilta menee pieni maksu, joka on kaiketi noin 3 euron luokkaa, joten pankkiläpyskän hankkiminen tuli tarpeeseen.

Lisäksi kävimme ilmoittamassa erääseen "kunnan virastoon" siitä, että aioin asua Biberachissa ainakin kesään asti. Sain kaupungilta tervetulopaketin, joka sisälsi muun muassa karttoja ja infovihkosia palveluista, tapahtumista yms.

Lopuksi suunnistimme kielikouluun kysymään sopivista saksan kielen kursseista, mutta jostain syystä kaikki kurssit olivat tupaten täynnä. Vastaavaa ei ollut kuulemma koskaan aiemmin tapahtunut, vaan perheen aiemmat au pairit olivat aina päässeet kielikursseille vaikka kesken kurssin. En siis päässyt yhdellekään kurssille ja pahimmillaan olisin joutunut odottamaan sopivaa kurssia jopa seuraavan vuoden helmikuun loppuun. Olin melko epätoivoinen, etten oppisi kieltä sillä menolla.
Kotiin päästyämme mielialani nousi hitusen, kun perheen isä kertoi ottaneensa selvää läheisen Ulmin kaupungin kielikursseista. Toisaalta olisin joutunut matkustamaan hyvin paljon junalla, mutta onneksi Ulm ei sijainnut kauempana kuin puolen tunnin junamatkan päässä.

Tuttu suomalaiskulttuuri

Selvisi, että perheen isä oli lukenut Arto Paasilinnan "Jäniksen vuoden" sekä Mikael Niemen "Populäärimusiikkia Vittulajänkältä" ja omisti myös edellisestä filmatisoidun elokuvan. Hän näytti minulle Roman Schatzin kirjoittaman kirjan nimeltä "Suomesta, rakkaudella", jonka toinen puoli on suomeksi ja toinen puoli englanniksi. Kirja kertoo siis ulkomaalaisille, minkälainen kansa suomalaiset ovat, meidän hassuista tavoistamme ja luonteestamme. Aloin lukea kirjan englanninkielistä versiota ja huomasin pian nauravani ääneen niille hullunkurisille faktoille, joihin maahanmuuttajat Suomessa todennäköisesti törmäävät. Suosittelen todellakin lukemaan kirjan tai antamaan sen vaikkapa lahjaksi jollekulle Suomesta kiinnostuneelle ulkomaalaiselle. Oma perheeni oli saanut kirjan lahjaksi edelliseltä suomalaiselta au pairilta, mikä oli loistava idea siinä mielessä, että kirjailija itse on alunperin saksalainen maahanmuuttaja. Lisäksi kaikilla perheenjäsenillä oli omat muumimukit käytössään, joten tietyntyyppinen kotoisuus säilyi koko ajan ympärilläni.

Biberachin joulumarkkinat

Lauantai-iltana lähdimme keskustaan joulumarkkinoille, jossa maistoin ensi kertaa saksalaista glögiä. Keskusta oli täynnä kojuja, joissa myytiin jouluisia käsitöitä, itse tehtyä hunajaa, hilloja ja leivonnaisia ja koko aukio vilisi ihmisiä. Paikalle oli roudattu kaiken kukkuraksi lampaita ja aasi, joita lapset saivat rapsutella. Ja missä kaikki nämä söpöt saksalaispojat olivat piileskelleet koko viikon?! Nam!