Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Junailu stooreja osa 11 - Sveitsi

torstai 8. marraskuuta 2012

Junailu stooreja osa 11 - Sveitsi

8. toukokuuta 2010

Zürich - Baden


Vierailimme kolmisin Badenissa, joka sijaitsee noin 30 km Zürichistä. Törmäsimme matkalla maailman pisimmät sääret omistavaan tyttöön, jonka reidet kulkivat käytävää pitkin Lartsin silmien korkeudella junan penkeillä istuskellessamme. Huh, minua ainakin alkaisi jo huimata jos laittaisin vielä kaiken kukkuraksi korot sellaisten jalkojen jatkoksi!







Hukassa? Ei koskaan näillä ohjeilla!





Those legs! Ja mummokin päivitteli.


Sveitsiläisiä polttarittaria.






Torikirppis



Illalla lähdimme Annan komean serkkupojan opastamina tutustumaan Zürichin yöelämään. Mukaan tarttui myös eräs hänen sveitsiläinen ystävänsä, jonka luona istuskelimme ennen baariin suuntaamista. Baari itsessään oli niin tupaten täynnä ihmisiä, että oli melkoinen suoritus onnistua tunkemaan itsensä tiskille juomaa tilaamaan. Pojat kertoivat, ettei Sveitsissä kannata lähteä yksin tuopilliselle, uusiin ihmisiin tutustuminen mielessään. Mikäli lähtee yksin baanalle, saa myös koko illan olla yksin. Sveitsiläiset eivät siis tämän perusteella kuulostaneet järin avoimelta ja helpostilähestyttävältä kansalta.

Ottaisitko kupposen vihreää teetä, kulta..?


©wantedalifelessordinary.blogspot.com
©pictureannaluna.blogspot.fi

Tunnisteet:

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu