Shoppailupäivä

29.5.2012 

Pyhitin koko päivän shoppailulle ja juoksin kaikki pääostoskadut läpi: O’Connell, Henry ja Grafton Street. Ihastuin erityisesti isompien ostoskeskusten kuten Arnottsin ja Debenhamsin sisustusosastoihin. Ilacista löysin pienen kiinalaistuotteita myyvän liikkeen, josta olisin halunnut viedä mukanani maailman ihastuttavimman lattiatyynyn. Valitettavasti tyynyn paino olisi ollut liikaa kärrättävää Suomeen asti, joten nielin pettymyksen ja jatkoin pienempien ostosten parissa. Samaisesta Ilacista löytyi myös ihastuttava Johnnies Cupcakes kioski, joka pursusi kahden euron hintaisia ja herkullisen näköisiä kuppikakkuja. Koska en ollut koskaan aiemmin maistanut kyseisiä leivoksia, päätin ostaa pari maistiaisiksi (ja hyviä olivatkin!).

Muppetti-kakkuja!

Katusoittajan arkea 

Kiersin shoppailujen lomassa myös St. Stephen’s Parkin ja pisteytin sen Dublinin keskustan kauneimmaksi puistoalueeksi. Suuria, runsaslehtisiä puita, lampia ja puistonpenkeillä toisiinsa nojaavia rakastavaisia.
Kaupungin kadut ovat täynnä katusoittajia, eläviä patsaista, wannabe sirkustelijoita ja kodittomia kerjäläisiä. Kaduilla näkee niin paljon erilaisia ihmisiä, joita kaikkia yhdistää rahan puute. Heitä katsellessa tulee väkisinkin miettineeksi omaa, onnellista asemaansa ja sitä, miten itse saisi ansaittua elantonsa samaiseen tilaan jouduttuaan. Itse varmaan menisin kadun varteen ”laulamaan” (ei sitä voisi todellisuudessa lauluksi kutsua) kädessäni kyltti, jossa lukisi: ”lopetan korvienne rääkkäämisen heti kun olen saanut kerättyä 50 euron kolehdin”. Minun lauluääneni tuntien summa tulisi varmasti hyvin nopeasti kasaan. 

Laulu tytölle vastapuoleisella kadulla.

St. Stephen's Park

Eddie Rocket’s diner 

Piipahdin lounaalla O’Connell Streetin Eddie Rocket’s dinerissa, joka on 50’s tyylinen hampurilaisravintola. Tarjoilijoiden vaatteet, musiikki ja sisustus olivat kaikki fiftarityyliä ja hintataso korkeampi kuin muissa pikaruokaloissa. Annoskokoon nähden paikka oli ehkä hitusen ylihinnoiteltu, mutta toisaalta idealtaan persoonallisempi kuin perus mäkkäri tai Burger King. Itse nautin hampurilaisen paistetulla sipulilla sekä ison mansikkapirtelön, joiden yhteishinnaksi tuli 11 euroa.

Maailman ärsyttävin ”wc-kulttuuri” löytyy Irlannista 

Eddie Rocket’silla pääsin taas vaihteeksi manaamaan irlantilaisten vessoja, joiden ovet aukeavat sisäänpäin ja joihin on äärimmäisen vaikea ahtautua sisään - erityisesti lukuisten täysien ostoskassien kanssa. Olin juuri ja juuri saanut mahdutettua itseni sisään vessakoppiin, mutta ulos rymytessä mittani täyttyi ja kirosin suomeksi, ääneen. Samaan aikaan vessassa ollut nainen kuuli v-alkuiset sanani ja katsahti minua hieman hämillään. Ylipäätään kaikki ovet Irlannissa avautuvat aina sisäänpäin, mikä on toisinaan äärimmäisen epäkäytännöllistä. Miksei kukaan ole koskaan sanonut näille ihmisille, ettei asioita tarvitse aina tehdä vaikeimman kautta? 

Trinity College & The Book of Kells 

Päätin kalliista 8 euron sisäänpääsymaksusta huolimatta käydä tsekkaamassa Trinity Collegen hulppean kirjaston sekä sen kuuluisimman teoksen The Book of Kellsin. Olin enemmänkin kiinnostunut kirjaston korkeista ja vanhoista hyllyistä kuin munkkien vuonna 800 käsin taiteilemasta evankeliumista, vaikka olihan se melkoinen taidonnäyte tuon ajan oppineilta. Paikka oli täynnä turisteja ja kaikki yrittivät tunkea nenänsä mahdollisimman lähelle Kellsin kirjaa suojaavaa lasia, nähdäkseen jokaisen kirjaan taotun yksityiskohdan. Itse rakastuin kirjaston upeisiin, massiivisiin hyllyihin ja niiden kannattelemiin ajan hampaan kuluttamiin kirjoihin, joista todennäköisesti jo jokainen itsessään oli aarre. Ilmassa tuoksui vanha paperi sekä nahka ja jokaisen hyllyn päässä seisoi hievahtamatta jonkun arvossapidetyn henkilön valkea rintakuva. Kirjasto oikein huokui vanhanaikaista arvokkuutta ja oli todella sääli, ettei siellä saanut valokuvata. Suosittelen kuitenkin kaikkia Dubliniin matkaavia historian ystäviä katsastamaan kyseisen menneen maailman aarteen.

Trinity college

Illalla pakkasin kamani ja yritin selvittää lentoasemalle vievien bussien aikatauluja. Lähdin ulos O’Connell Streetille tarkistamaan oikean bussipysäkin sijainnin, jotta minun ei tarvitsisi seuraavana aamuna kello viideltä alkaa sekoilemaan sen suhteen. Valitettavasti en vielä tuossa vaiheessa osannut ennustaa millainen hässäkkä ja yllätys minua seuraavana aamuna odottaisi. Kävelin ties kuinka monta kertaa kadun päästä ja päähän, yli ja ympäri, ennen kuin silmiini osui lentokenttäbussin pysäkki. Koko päivä oli ollut pilvinen, mutta viimein illalla aurinkokin päätti ilmoittaa itsestään. Hyvän sään kunniaksi tein vielä lyhyen sightseeing-kierroksen ostosalueen ulkopuolella, ennen kuin lähdin nukkumaan ja odottamaan aikaista aamuherätystä sekä odotettua kotiinpaluuta.

Liffey-joki

©wantedalifelessordinary.blogspot.com