Hyvästit laivoille

22.10.2011

Aikaisin lauantai aamuna jouduimme jättämään hyvästit Venetsialle ja suuntaamaan nenämme kohti Itävallan Wieniä. Venetsia nukkui vielä kun astelimme kapsäkkiemme kanssa vaporetto –pysäkille odottamaan vesibussia, joka veisi meidät takaisin rannikolle lentokentälle. Aamuauringon saattoi nähdä kajastavan jossain rakennusten takana ja kaikki tuntui jotenkin utuiselta. Olin tuntenut saapumisiltanamme kanaalin miedon hajun, mutta myöhemmin tottunut siihen. Lähtöaamuna tunsin sen taas ensimmäisen (ja viimeisen) kerran pitkästä aikaa.

Vesibussimatka takaisin rannikolle oli kaltaiselleni matkapahoinvoinnista kärsivälle täyttä tuskaa. Muistan vain yhden kerran aikuiselämässäni kun olen voinut yhtä huonosti kulkuneuvossa ja oli todella lähellä, ettei laatta lentänyt veneen keikkuessa levottomasti aaltoilevassa vedessä. Kuivalle maalle päästessä oli aivan pakko pysähtyä vetämään hetkeksi henkeä ennen lentokentälle valumista.

Wienin kautta kotiin

Paluulentomme kiersi Itävallan kautta ja saimme hengailla muutaman tunnin Wienin kaupungissa. Matkasimme junalla lentokentältä keskustaan tekemään lyhyttä tuttavuutta pääkaupungin kanssa. Wien vaikutti mukavalta, mutta toisaalta Venetsian jälkeen niin tavalliselta suurkaupungilta. Parasta oli päästä kuulemaan saksan kieltä, shoppailemaan Tally Weijlille sekä nauttimaan Starbucksin Chai Tea Lattesta. Ilmassa tuoksuivat Bretzelit, jotka saivat minut ikävöimään Saksan au pair aikoja sekä Itävallan moottoripyöräreissua. Nämä seikkailut tulen jakamaan blogissani mahdollisimman pian. Varautukaa!

Loppujen lopuksi olin iloinen saapuessamme Helsinkiin. Musta verho peitti öisen kaupungin lennellessämme Suomen yllä ja Stadiin päästyämme näimme kaupungin valojen tuikkivan kaukana alapuolellamme. Aivan kuin olisi katsellut viimeisiä tulen tuikkeita hiipuvan nuotion hiilloksessa.

Tally Weijl tuliainen

©wantedalifelessordinary.blogspot.com

Gondoliajelu ja paikallismietteitä

21.10.2011

Gondoliajelu

Teimme eräänä aurinkoisena päivänä perinteisen ”once in a lifetime” –veneilyn Gondolilla Grande Canalea pitkin ja täytyy myöntää, että hiukan suolaisesta n. 150 euron hinnasta huolimatta kokemus oli jotain ainutlaatuista. Siihen vuodenaikaan kanaalit eivät olleet onneksi järkyttävän ruuhkaisia vaikka paljon muitakin turisteja veneili usein vastaamme. Voin edelleen kuvitella millaista meininki on keskikesällä pahimpaan aikaan. Lilluskelu koristeellisessa veneessä rauhallisissa, kapeissa kanaaleissa gondolieerin kertoillessa juttuja kaupungista oli rentouttavaa sekä silmille, korville että mielelle. Huvittavaa oli, kun törmäsimme eräässä kanaalissa Venetsian ”ammareihin”, jotka vanhalla Opelilla huruttelun sijaan ajoivat enemmän tai vähemmän kärsineen näköistä pientä moottorivenettä. Näköjään nuorisokulttuuri on samanlaista joka paikassa riippumatta siitä minkälainen koneisto alla hurisee.

Aloin jo suunnitella muuttavani Venetsiaan ja ryhtyväni ensimmäiseksi naispuoliseksi gondolieeriksi, kunnes oma kuskimme mursi unelmani kertomalla koko Venetsiassa olevan tällä hetkellä yksi nais-gondolieeri. Ammattiin pääsyä helpottaa huomattavasti jos on paljasjalkainen italialainen mies, eikä gondolieerin perustutkinnon läpäisykään ole mikään läpihuutojuttu. 

Too cool bro

Venetsian amiksia

Ray-Ban mainos

Karmeita tarinoita

Samaisena päivänä jouduimme myös todistamaan karmeinta tapaturmaa, jonka olen tähänastisessa lyhyessä elämässäni nähnyt. Kävelimme eräällä Venetsian lukuisista pienistä silloista katsellen ympärillemme, kun yhtäkkiä kuulin takaani kovan äänen, jota olisi voinut verrata valtavan kiven pudottamiseen asfalttiin. Käännyttyäni ympäri, näin keski-ikäisen miehen makaavan raajat levällään sillalta alas vievillä portailla, pää portaiden alapäässä, silmät apposen auki vailla minkäänlaista elon merkkiä. Hän oli ilmeisesti pyörtynyt tai saanut sairaskohtauksen ja mikä huonointa tuuria, yhdessä vaarallisimmista paikoista, joissa näin voi tapahtua: portaissa. Vartaloni jäykistyi muutamaksi sekunniksi ja olin varma, että sillä hetkellä tuijotin kuolemaa silmästä silmään. Havahduin huomaamaan kuinka miehen pään ympärille alkoi muodostua punainen verilammikko ja näin kuinka eräs gondolieeri riensi ensimmäisenä tutkimaan tilannetta. Mies saatiin muutaman sivullisen voimin asetettua kyljelleen pää hänen nahkalaukkuunsa nojaten odottamaan ambulanssiveneen saapumista. Hetken päästä hän alkoi räpytellä silmiään ja huomasin vetäväni helpottuneen hengenvedon hänen elossa olemisensa johdosta. Emme jääneet odottamaan ambulanssivenettä vaan jatkoimme hetken aikaa hiljaisina matkaamme. Pian olimme kaikki saaneet koottua itsemme tapahtuneesta, mutta myönnettäköön, etten tule varmasti koskaan unohtamaan ääntä, joka syntyy kun kallo iskeytyy kovalla vauhdilla kiveykseen. Pistää miettimään elämän herkkyyttä ja ihmisen haavoittuvuutta.

Turistipose

Sohvasurffaritapaaminen 

En ole vielä ehtinyt kertomaan itsestäni tässä uudessa blogissa kovin paljon, mutta mainittakoon, että olen harrastanut sohvasurffausta jonkin verran aiemmilla reissuillani. Niinpä heti kuultuani matkasuunnitelmista Italiaan, riensin couchsurfing –sivustolle bongailemaan mahdollisia paikallisia, jotka olisivat innostuneita esittelemään minulle Venetsiaa. Löysin erään italialaisen tytön nimeltä Federica ja pojan nimeltä Piervittorio, joiden kanssa sovin tapaamisesta Venetsiassa. Valitettavasti Federica joutui perumaan treffit, mutta Pierre saapui viimeisenä iltana junalla lähikaupungista kierrättämään minua pitkin iltahämäräistä Venetsiaa. Hän puhui todella hyvää ja ymmärrettävää englantia, vaikka olikin itse päinvastaista mieltä. Italiassa on omien kokemusteni mukaan melko harvinaista, että ihmiset osaisivat enempää kuin ala-aste-englannin verran. 

Kävimme kahvittelemassa hänen sanojensa mukaan yhdessä Venetsian parhaista kuppiloista, jossa hän tapasi myös muun matkaseurueemme. Kahvien jälkeen muu porukka lähti asunnolle pakkaamaan tavaroita ja valmistautumaan ravintolaillalliseen, johon minä ilmestyisin sitten, kun olisimme ensin Pierren kanssa tehneet pienen kulttuurikierroksen. Pierre osoitteli minulle muutamia rakennuksia ja kertoi hauskoja faktoja niistä samalla kun kiertelimme ympäriinsä. 

Italialaista ilojuomaa

Pysähdyimme kierroksen jälkeen Rialton sillan toisella puolella olevien pubien luo nauttimaan italialaista eliksiiriä nimeltä Spritz. Suosittu drinkki sisältää valkoviiniä, Campari-katkeroa ja soodavettä. Spritziin kuuluu cocktail tikkuun pistetty oliivija  sitä saa sekä makeana että kuivana vaihtoehtona. Itse pidin enemmän kuivasta Spritzistä vaikka Pierre sanoikin italialaisten naisten kannattavan enemmän makeaa vaihtoehtoa

Mikäli päätät reissullasi pysähtyä baaritiskille, kannattaa seurata mitä baarimikko spritziisi laittaa, sillä varsinkin turisteille tai tietämättömille Campari saatetaan korvata jollain toisella, halvemmalla ja huonolaatuisemmalla lantringilla. Näin kävi meillekin aluksi, mutta onneksi Pierre pyysi tarkkana poikana baarimikkoa tekemään homman oikein, mihin tämä suostuikin heti kun tajusi, että kyse olikin paikallisesta.

Spritzejä siemaillessamme juttelimme reissukokemuksista, Italian ja Suomen eroista, erasmus bileistä, italialaisesta kulttuurista, elokuvista, How I met your motherista, oliiviteoriasta, arkkitehtuurista ja tietysti Venetsiasta itsestään. Muunkin reissuporukan mukaan Pierre oli todella miellyttävä ja fiksu herrasmies, mihin yhdyn täysin. Oli todella mukava saada edes viimeisenä iltana jotain kontaktia paikalliseen ja kuulla italialaisen omia näkemyksiä hänen kotimaastaan. Lopulta Pierre saattoi minut illallisravintolalle, jonne pyysimme häntä liittymään seuraksemme, mutta valitettavasti hänen täytyi jatkaa takaisin junalleen. Sovimme, että ensi kerralla kun päättäisin matkustaa Italiaan, vierailisin hänen kotikaupungissaan Bolognassa.

Illallisella kävimme jo toistamiseen hyväksi havaitussa Doge Morosini –ravintolassa, jossa pääsimme nauttimaan meren antimia: miekkakalaa ja äyriäis -alkupalalautasen. En ole koskaan ollut äärettömän viehättynyt kaikenmaailman simpukoista ja vesikirpuista, mutta täytyy myöntää, että tuo lautanen oli täynnä uusia, hyviä makuja. Sen jälkeen olenkin ollut uskaliaampi kokeilemaan muitakin vedeneläviä, kuin ainaista lohta ja tonnikalaa. Ravintolan tarjoilijoista oli tullut jo tuttuja ja he hyvästelivät meidät kaikki kädestä pitäen lähtiessämme viimeisinä asiakkaina ravintolasta.


 ©wantedalifelessordinary.blogspot.com

Päivä täynnä taide-elämyksiä

20.10.2011

Peggy Guggenheim

Peggy Guggenheimin galleria ei tarjonnut minulle paljon mitään vaikka taiteita olenkin opiskellut. Moderni taide voi olla todella innovatiivista ja mielenkiintoista tai sitten aivan naurettavaa. Joku voi kutsua suureksi taiteeksi kankaalle talomaalilla suitaistua punaista neliötä tai kehyksiin riviin aseteltuja symmetrisiä styroksipaloja, mutta minua ne eivät jostain kumman syystä puhutelleet. Minut vakuuttavaan taiteeseen vaaditaan hieman enemmän vaivannäköä kuin, että Marcel Duchamp pölläisee jostain pisuaarin, asettaa sen jalustalle ja nimeää sen ”lähteeksi”. Ei riitä, että saa hyvän idean, vaan pitää myös onnistua konkretisoimaan se niin, että ihmiset kiinnostuvat siitä. No, makuasioista ei voi kiistellä. Onneksi gallerian kokoelmiin oli mahdutettu pari Salvador Dalia ja Carlo Carraa tuomaan jotain viihdykettä minullekin.

Kadonneen naamarin metsästäjät

Kiertelimme veljeni kanssa Venetsian naamiokauppoja metsästäen kliseistä ja perinteistä, mutta ah niin kaunista ja koristeellista matkamuistoa. Venetsian aukioilla myydään ulkokojuissa ties minkälaista muovista rihkamanaamiota, mutta koska itse karsastan feikki krääsää, halusin löytää jostain aidon, käsin tehdyn naamion. Onneksi Venetsia on täynnä käsityöläisiä, jotka maalaavat mitä upeampia naamioita ja joiden hinta vaihtelee parista kympistä satasiin. Lopulta pitkien kiertelyjen jälkeen löysimme pienen liikkeen, josta löysin mitä kauneimman kullan sävyisen, 25 euroa maksavan maskin ja veljeni muotin, jonka voisi itse maalata haluamallaan tavalla.

Tuliainen

Törmäsimme myös sattumalta Popcorner –nimiseen pikkuruiseen liikkeeseen, joka hippiteemaisen ulkonäkönsä takia veti meitä vastustamattomasti puoleensa. Itse olen aina pitänyt eniten kaikista kummallista kamaa myyvistä liikkeistä ja niihin on aina pakko astua sisään ihmettelemään. Popcorner oli täynnä eritysesti kaikkea Beatles –kamaa, mutta myös Woodstockiin, vanhoihin kulttibändeihin, rastakulttuuriin ym. häröilyyn liittyvää tavaraa. En voinut vastustaa paria Bob Marley –tarraa, jotka suunnittelin länttääväni pienen vintage matkalaukkuni kylkeen.


Venetsiassa pystyy maksamaan monissa liikkeissä luottokortilla, vaikkakin yleensä vain yli 20 euron ostokset. Ruokakaupat ja torit ovat poikkeus. Kassalta kannattaa pyytää aina ricevuta fiscale (virallinen kuitti), johon on merkitty arvonlisävero (IVA). Kuitista on hyötyä mikäli tullissa joutuu todistamaan ostoksensa tai vaatimaan vakuutuskorvausta.

Markuksen tori

Venetsian baarit onnistuvat jälleen yllättämään

Illalla jalat olivat sen verran kipeytyneet paljosta kävelystä, että päätimme etsiä ravintolan mahdollisimman läheltä asuntoa. Kävimme Campo S. Stefanon aukiolla sijaitsevassa seisomabaarissa nauttimassa aperitiivit ennen sen seinänaapurissa sijaitsevassa ravintolassa tapahtuvaa iltatankkausta. Tilauksemme sisälsi pari lasia kuoharia, kolme Martini Biancoa ja yhden oluen eikä hinta ällistyksemme noussut kuin noin 16 euroon. Lisäksi ammattitaitoinen baarimikko lateli tiskille eteemme niin monta kulhollista erilaisia suolaisia naposteltavia, kuten kakkuja, keksejä ja pähkinöitä, että meidän oli jo pakko tiedustella, olivatko kaikki herkut todellakin meille tarkoitettuja. Tässä paikassa palvelu todellakin pelasi! Eikä naapurin ravintolakaan hullumpi ollut. Huomasi, että kyseinen rafla oli hieman hienommasta päästä, sillä tarjoilijat jopa perkasivat asiakkaan lautasella makaavan kalan, mikäli joku niin sattui pyytämään (!).

©wantedalifelessordinary.blogspot.com

Juutalaisghetto ja yllättäviä Suomi-yhteyksiä

19.10.2011

Juutalaisghetto 

Keskiviikkona vierailimme Venetsian Juutalaisghetossa, joka on ensimmäinen tämänniminen juutalaisten asuttama alue. Se on kaupungin luoteisosassa sijaitseva pieni maakaistale kanavien keskellä, lähellä rautatieasemaa. Vuosien 1516-1797 välillä juutalaisten sallittiin asua vain kyseisellä alueella. Ghetto eroaa muusta Venetsiasta mm. sillä, että siellä on jopa joitakin 8-kerroksisia taloja, sillä juutalaisten annettiin rakentaa korkeampia rakennuksia kuin oli muualla kaupungissa. Ghetto on yhä edelleen juutalaisyhteisön keskus, jossa eri maiden juutalaiset pyhiinvaeltajat käyvät kokemassa maailman ensimmäisen Gheton tunnelmaa. Nykyäänhän Ghetto-nimeä käytetään miltei kaikenlaisista urbaaneista slummialueista riippumatta väestöstä.

Gheton suurimmalla aukiolla on II Maailmansodan juutalaisvainojen muistomerkki, joka sai ainakin itsellä palan nousemaan kurkkuun. Muistomerkkiin on kohokuvioitu holokaustin tapahtumia ja juuri tapahtumien konkretisoiminen saa todella miettimään millaisista kauheuksista on kysymys. "Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa" pitää täysin paikkaansa.

Rainbow colours

Fiorella Galleryn omintakeista miestenmuotia.

Suomitietoutta

Illalla menimme syömään kämppämme naapurustossa sijaitsevaan viihtyisään Doge Morosini nimiseen ravintolaan, johon jouduimme kylläkin jonottamaan noin kymmenisen minuuttia ennen kuin saimme vapaan pöydän. Mutta odottelun korvasi pöydän sijainti aivan jälkiruokavitriinin vierestä! Arvatkaas kuinka moni meistä oli jo ennen alkupaloja päättänyt mikä kakkupala tai rahkaunelma lautaselle sitten lopuksi ilmestyisi. ;) Ravintolan palvelu oli parasta, mitä olimme Venetsiassa tähän mennessä saaneet ja eräs ravintolan työntekijöistä jopa arvasi puheemme perusteella meidän tulevan Suomesta. Juttelimme sitten hänen kanssaan jonkun tovin kaikesta Rovaniemeen (jonka hän myös hyvin tunsi!) ja Venetsiaan liittyvästä. Tarjoilija kertoi muun muassa käyneensä Jyväskylän ralleissa. Hän myös heitti huulta uusperheemme ulkonäöstä, josta oli hänen mukaansa helppo päätellä ketkä ovat rouvan ja ketkä herran jälkeläisiä. Meillä nimittäin tummat hongankolistajat ja vaaleammat maantason matkaajat ovat yhdistäneet voimansa, mikä aiheuttaa hauskan kontrastin kulkiessamme porukalla missä tahansa.

Miksi miehet nolostuvat, kun nainen ottaa kartan esille?

Toisinaan voi törmätä umpikujaan.

Vedensyöksijä

David & Donald

©wantedalifelessordinary.blogspot.com

Sohvista ja surffauksesta

Yllätyn usein kuinka puolet ihmisistä joita tapaan, tietää mitä sohvasurffaus suurin piirtein on, kun taas puolet ei ole koskaan moisesta kuullutkaan. Moni kuvittelee sohvasurffaamisen lähinnä "ilmaiseksi majoitukseksi", mikä osittain pitää paikkansa, mutta on paljon muutakin. Itse koen sen uusiin ihmisiin ja heidän kulttuurisesti erilaiseen arkeen tutustumiseksi. Voi kuulostaa jaarittelulta, mutta en voi sanoin kuvailla sitä tunnetta, kun tuntee saaneensa uuden ystävän ja oppii ymmärtämään hänen kultuuriaan paremmin.

Hurmaavat saksalaiset hevimiehet Savonlinnassa.

Ulmilainen Achim esitteli myös ystäväpiirinsä.

Itse liityin sohvasurffausyhteisöön vuoden 2010 alussa, sillä suunnittelin kokeilevani sitä tulevan kesän reissuillani. Nykyään suunnitellessani uusia matkoja, tarkistan heti ensimmäisenä löytyisikö vierailemastani kaupungista ketään mielenkiintoisen ja tutustumisen arvoista sohvasurffaria - ja yleensä löytyykin. Moni saattaa miettiä, onko tuntemattoman ihmisen luona majoittuminen tai hänen majoittamisensa turvallista, mutta kysehän on molemminpuolisesta luottamuksesta. Kumpikin on varmasti aluksi yhtä varautunut ja jännittynyt. Sitä paitsi profiilissa näkyvät aikaisemmin surffarin kanssa tekemisissä olleiden suositukset, joista voi helposti ottaa selvää millaisesta tyypistä on kyse.

Sohvasurffauksen aloittaminen ei ole sen vaikeampaa kuin muihinkaan nettiyhteisöihin liittyminen. Profiilin tekeminen vaati hieman aikaa, mutta siihen kannattaa panostaa. Majoittajien löytäminen ja surffarien hyväksyminen luokseen on sitä helpompaa ja mukavampaa, mitä enemmän tietää toisesta ennen kasvokkain tapaamista. Valokuvaa ei voi kylliksi korostaa, sillä se lisää luotettavuuden tunnetta ja tuo profiilin tekijän persoonaa entistä enemmän esille. Kannattaa siis kertoa rehellisesti itsestään ja siitä mistä pitää tai ei pidä. Valitettavasti sivustoa ei ole mahdollista saada suomen kielellä, joten jonkin tasoinen englannin kielen ymmärtäminen on suotavaa.
Jos olet kirjoittamassa majoittautumispyyntöä jollekulle, sietää muistaa tietyt etikettisäännöt. Majoittaja haluaa tietää miksi haluaisit majoittua juuri hänen luonaan ja tutustua juuri häneen. Kannattaa siis osoittaa, että ole lukenut hänen profiilinsa. Ethän haluaisi itsekään tuntea toimivasi jonkun väliaikaisena hostellina.

Brasilialaista henkeä Dublinissa.

Ricon opastamalla turistikierroksella Dresdenissä.

 Majoittajan kannattaa kuvailla "sohvaansa" tai sitä paikkaa, jossa surffari pääsee nukkumaan ja kuinka monta ihmistä hän kykenee majoittamaan samaan aikaan. Kannattaa myös hieman kertoa ympäristöstä, esim. matkat keskustaan tai pääseekö sinne jollain kulkuneuvolla. Itse olen varannut pari vieraspeittoa, tyynyä ja lakanat, joita surffarit voivat käyttää. Tällöin heidän ei ole välttämätöntä raahata mukana omia makuupussejaan. Saman kohtelun he saavat kuin muutkin vieraani.
On hyvä mainita täytyykö surffarien hankkia omat eväänsä, syövätkö he sinun kanssasi vai jaatteko keskenänne ruokailukulut. Minulla on ollut tapana käydä surffarien kanssa kaupassa ja olemme sitten yhdessä päättäneet mitä teemme ruoaksi ja jakaneet siitä koituneet kulut.

Surffaaminen ja etenkin majoittaminen vaatii hieman omistautumista, sillä ainakin omat surffarini toivovat usein, että voisin esitellä heille kaupunkia ja viettää aikaa heidän kanssaan. Itse en ainakaan kehtaa olla emäntä, jolla ei ole aikaa tutustua majoitettaviin surffareihin. Jos siis tiedän, ettei minulla ole aikaa hengailla heidän kanssaan, kieltäydyn kohteliaasti majoituspyynnöstä tai kerron heille jo alkuunsa, että heidän tulee kyetä viihdyttämään itse itseään sen aikaa, kun minä olen esimerkiksi töissä tai koulussa.

Eri kaupungeissa järjestetään sohvasurffaajien yhteisiä tapaamisia, joten mikäli tällainen mahdollisuus tarjoutuu, kannattaa käydä tutustumassa toimintaan. Muut kokeneemmat surffaajat voivat antaa vinkkejä ja jakaa omia kokemuksiaan. Itse olen osallistunut surffarien kahvilatapaamiseen Savonlinnassa ja piknikille Dublinissa.

Ihana meksikolainen Angie tutustu suomalaiseen bilekulttuuriin.

 Plussat:

• Uudet tuttavat ja jopa ystävät.
• Saat paremman käsityksen tietyn maan kulttuurista ja arjesta, kun pääset kohtaamaan sen luonnossa, etkä vain hotellilla muiden turistien kanssa notkuessa.
• Majoittaja osaa antaa sinulle vinkkejä sellaisista paikoista, joihin et matkallasi välttämättä muuten törmäisi ja parhaassa tapauksessa opastaa sinut sinne!
• Parannat kielitaitoasi.
• Budjettimatkailija voi tuskin kieltäytyä ilmaisesta majoittumisesta.
• Jos olet itse majoittunut jonkun luona, voit varmasti sitä vastoin majoittua hänen luonaan seuraavalla matkallasi.
• Monet surffaajat kertovat profiilissaan, mitä he osaavat ja voivat opettaa muille surffaajille. Jos siis olet kiinnostunut oppimaan kitaran soittoa, kannattaa etsiä surffari, joka on valmis antamaan neuvoja sillä saralla.
• Jos et halua majoittua tai voi majoittaa, on aina mahdollista vain tavata ihmisiä kahvittelun, bilettämisen tai retkien merkeissä. Itse olen kokeillut kaikkia ja se on aivan yhtä hauskaa.

Miinukset:

• Jos persoonat ja ajatukset eivät kohtaakaan ollenkaan, mutta yleensä avoimin mielin kulkeva tyyppi vältää tällaiset törmäykset helposti.
• Majoittajan löytämiseen ja hänelle kirjoittamiseen täytyy käyttää hieman aikaa. Toisinaan vastauksen odottaminen voi viedä aikaa tai sitten hän, jolle olet kirjoittanut ei vastaa ollenkaan.
• Yhteisöön on liittynyt myös muutama henkilö, jotka saattavat lähettää sinulle "Hey, do you wanna be my special friend?" -tyyppisiä viestejä, mutta eihän sellaisiin tarvitse mitään vastata.

Sohvasurffarien yhteinen retki Irlannissa.

Cleber tutustutti Dublinilaiseen rock-kulttuuriin.

Liity siis sinäkin mukaan yhteen maailman hienoimmista ja ihmisystävällisimmistä yhteisöistä: www.couchsurfing.org


©wantedalifelessordinary.blogspot.com

Lidon tarkastelua

18.10.2011

Lido

Tiistaina teimme pienen reissun Lidoon, joka on yksi Venetsian lähisaarista. Lido ei suoraan sanoen ollut hääppöinenkään ilmestys, vaan vaikutti ankealta ja askeettiselta mestalta Venetsiaan verrattuna. Kiersimme kuitenkin kiltisti saaren ympäri ja katselimme rappeutuvia taloja. Sain taas inspiraatiokärpäsen pureman ja aloin haaveilla ostavani jonkun vanhoista, ränsistyneistä asuintaloista, kunnostaen sen uuteen, asuttavaan loistoonsa.

Käyskentelimme pitkin saaren huiman pitkää rantakaistaletta, joka oli ehkä ainoa miellyttävä asia saarella. Mikäli olisimme olleet reissun päällä kesäaikaan, olisimme voineet pulahtaa uimaan. Lidon saarella pidetään muuten vuosittain kuuluisat Venetsian elokuvajuhlat ja näimme myös vilauksen rakennuksesta, jossa kaikki toiminta tapahtuu.

Palattuamme takaisin Venetsian keskustaan, törmäsimme sattumalta drinkkibaariin, joka oli niin pieni, että sinne mahtui hädin tuskin kahden pöydän verran ihmisiä. Baari oli kuitenkin naurettavan halpa ja saimme siemailla siellä pilkkahinnalla mm. valkoviiniä tuntien tassuttelukierroksen piristykseksi. Itse ihastuin baarin seiniin, jotka oli tapetoitu Shepard Faireyn taiteilemilla propagandatyylisillä kuvilla. Silloin en vielä tuntenut tätä amerikkalaista taiteilijaa, mutta myöhemmin Suomeen palattuamme tutustuin tarkemmin hänen töihinsä Venetsian innoittamana ja nykyään yhtä oman asuntoni seinää koristaa kokonainen arsenaali hänen erilaisia töitään.

Sing us a song, you're the piano man!

Tältä kujalta löytyi drinkkibaari.

  

Kuten sanottua: kujat ovat KAPEITA.

©wantedalifelessordinary.blogspot.com

Ensikosketus kujien täyttämään kaupunkiin

17.10.2011

Aamiaiskauppamme

Maanantaina noudimme aamupalatarvikkeet pienen pienestä lähikaupasta, josta lopulta ostimmekin tuoreet ja herkulliset aamiaissämpylämme koko lomaviikon ajan.

Grande Canale

Koko päivän kuljailimme edestakaisin pitkin Venetsiaa, katsellen ja tutustuen lähiympäristöömme. Teimme vaporetto eli vesibussiajelun pitkin Grande Canalea, minkä aikana saimme jonkinasteisen käsityksen Venetsian koosta. Ihailin vanhoja rakennuksia ja rappioromanttista arkkitehtuuria ihmetellen samalla kuinka kaikki liikennöinti hoitui veneillä. Ohitsemme lipui gondoli-, poliisi-, ambulanssi-, palokunta-, jätteidenkeruu-, elintarviketoimitus- ja ties minkä alan veneitä. Kaikki tuntui kuin kummalliselta unelta, jossa kaikki on kääntynyt päälaelleen.

Turistien MUST kohteet

Päällisin puolin näimme Venetsian joka ikisen turistimagneetin, mutta harmiksemme yksi tunnetuimmista nähtävyyksistä, Huokausten silta (rakennettu v. 1602), oli remontin alla. Romanttinen nimi viittaa vankeihin, jotka sillalla päästivät huokauksen nähdessään vapautensa viimeistä kertaa ennen siirtymistään sillan toisen pään vankityrmiin. Kanavan vedenrajan alapuolella sijaitsivat vankityrmät ns. ”kaivot” ja ylimmässä kerroksessa vankikopit ns. lyijykammiot, josta mm. Casanova pakeni v. 1756. (Ja kyllä, yritän mukamas päteä jollain historiallisella faktalla, jonka olen lukenut Wikipediasta..!)

Jo ammoisina aikoina itse Napoleon kutsui Piazza San Marcoa eli Markuksen toria ”Euroopan tyylikkäimmäksi olohuoneeksi”. Olen samaa ja eri mieltä. Mielestäni hänen sanansa eivät kuvaa ainoastaan Markuksen toria vaan koko Venetsiaa. San Marcon tori oli aurinkoisella ilmalla niin täynnä turisteja ja puluja kuin opaskirjasta olimme alkujaan lukeneetkin, mutta sateisemmalla kelillä hajurakoa muihin ihmisiin riitti enemmän. 

Piazza San Marco

Rialton silta oli kuin turistimeri, jossa kaikki yrittivät tunkea toistensa ylitse, alitse ja ohitse lukuisten krääsäkauppojen välissä. Jokainen halusi saada itsestään kuvan sillankaiteeseen nojaten, vaikka henkilökohtaisesti en pitänyt taustanäkymää lähelläkään Venetsian kauneimmista. Sen sijaan asuntomme lähellä oleva Ponte dell´Accademian silta oli mielestäni näköalaltaan huomattavasti hienompi varsinkin auringonlaskun aikaan.

Rialton silta

Ponte dell' Accademian sillalta

It's PIZZA time!

Illalla söimme Taverna San Trovaso –nimisessä ravintolassa. Rafla oli siitä hauska, että yhdelle sen seinistä oli aseteltu kuvia ravintolasta nousuvesiaikaan. Venetsiassa nousuvesi nousee todella korkealle ja kuvista saattoi nähdä kuinka kyseinen rafla oli joutunut laittamaan ovensa eteen korkean vesiesteen, jonka yli asiakkaat sitten saivat astella kumisaappaissaan sisään.

Venetsiassa onnistuin viimein kaikkien tähänastisten elinvuosieni jälkeen löytämään lempi pizzatäytteeni: tonnikala-sipuli. Omnomnomnom…! Harmi vain, että eettisistä liikakalastussyistä minulla on ollut tapana boikotoida tonnikalaa. Toisaalta syön niin harvoin "roskaruokaa", että voin kaiketi niinä harvoina kertoina nauttia kyseisestä pizzasta ilman huonoa omaatuntoa. 

Palokunta

Kuinka Venetsiassa eksytään?

Oletteko muuten koskaan kuvitelleet miltä tuntuisi kulkea todellisessa labyrintissä? Venetsiassa oma kuvitelmani kävi toteen. Rakennukset ovat korkeita ja kadut kapeita, mikä voi ahdistaa etenkin ahtaanpaikankammoista, varsinkin kun toisinaan tuntuu kuin seinät alkaisivat kaatua päälle. Mikäli päämäärä on tiedossa, tiet vapaita turistimassoista ja kartta hallussa, välimatkat  taittuvat nopeasti, mutta mikäli lähtee vapaasti seikkailumielellä vaeltamaan, kannattaa varautua siihen, että pikkukaduilla ympyrää haahuillessa voi vierähtää yllättävän kauan. (Kokemuksen syvä rintaääneni sai juuri äsken puheenvuoron!)

Maamerkkejä kuten graffiteja, erikoisia liikkeitä ja aukioita kannattaa seurata. Itse pärjäsin hyvin juuri valokuvamuistin avulla. Kaikki on aina jossain kulmassa, jonkin kujan päässä, joidenkin turistiliikkeiden välissä, jonkin sillan vieressä, jonkin kanaalin ylittämisen jälkeen. Juuri kaiken samankaltaisuus teki suunnistamisesta toisinaan hankalaa. Onneksi suurimmat aukiot kuten Rialto tai San Marco on merkitty moniin keskustan kadunkulmiin kyltein ja nuolin, joten niille on helppo suunnistaa.

Näissä naamareissa on tyyliä!

Ooppera-talo

En halua edes kuvitella millainen ruuhka kapeilla kujilla on kesällä pahimpana turistisesonkina. Vaikka olikin jo lokakuu, tunnetuimmat turistirysät pursusivat amerikkalaisia, saksalaisia, ranskalaisia, hollantilaisia ja italialaisia turisteja. Kärsivällisyys pääsee koetukselle kun kapealla kujalla eteen pamahtaa samaan suuntaan lyllertävä amerikkalaisten eläkeläisrouvien päiväkahvikerho tai italialainen kouluryhmä täynnä laahustavia ja mekkaloivia teini-ikäisiä.

Venetsiassa ei kokemukseni perusteella kannata myöskään jahkailla. Jos löydät kiintoisan liikkeen, gallerian tai ruokapaikan, astu sisään ja tee ostoksesi heti. Ajatukset ”palaan tänne sitten myöhemmin uudestaan” kannattaa unohtaa. Et ehkä löydä liikettä enää toistamiseen sokkeloisilta kujilta ellei suuntavaistosi sitten ole huippuunsa harjaantunut. Itse ainakin kadotin juuri tämän virheen tehtyäni pari mielenkiintoista liikettä kokonaan. Karttoihinkin on harvoin merkattu kaikkia pienimpiä katuja.

Poliisivene

Vihannes/hedelmä proomu Campo San Barnaballa

Vaporetto

©wantedalifelessordinary.blogspot.com