Loppufiilikset InterRailista

Kaiken kaikkiaan olimme todella tyytyväisiä Euroopan seikkailuumme. Voisin milloin tahansa lähteä uudelleen reilaamaan, eikä ole sanottua, etten sitä enää tekisi. Olimme saaneet mahdollisuuden tutustua useaan Länsi-Euroopan maahan, joten ensi kerralla nenän voisi suunnata vaikkapa kohti Idän ihmeitä tai ostaa vain yhteen maahan keskittyvän lipun, esimerkiksi Britteihin. Skotlannin nummet kieltämättä houkuttelisivat. Reilaaminen kun on loppujen lopuksi hyvin yksinkertaista ja sekä edullinen että ekologinen tapa matkustaa. Yhdellä reissulla ehtii nähdä monta eri kohdetta ja eri kulttuuria.

Junassa matkustaminen ei tuottanut minulle mitään muuta ongelmaa kuin sen, miten saada pitkät raajat mahtumaan mukavasti kapeille penkeille. Suurin osa konduktööreistä ei tiennyt, miten InterRail lipun kanssa tulisi oikeaoppisesti menetellä, vaan läimäisi leiman tai rei-ityksen tikettiin, sitä sen suuremmin tarkastelematta. Koska lippu ei oikeuta tiettyyn istumapaikkaan, oli meidän siirryttävä valtaamaltamme paikalta aina kun joku sen paikan ostanut matkustaja sattui sitä pyytämään. Kovin usein tällaisiakaan siirtymisiä emme joutuneet tekemään, eikä se niin sattuessa kovin paljon vaivaa vienyt.

Junat kulkivat ajallaan ja Keski-Euroopassa niitä kulkee koko ajan kaikkiin ilmansuuntiin. Ei siis tuottanut problematiikkaa löytää sopivaa junaa tai, ettei niitä olisi ollut. Toukokuussa ei myöskään ollut juuri ruuhkaa, joten emme tainneet kuin kerran joutua seisomaan hetken käytävillä odottaen mahdollista vapautuvaa paikkaa.

Yllätyksenä minulle tuli fakta siitä, ettei rautatieasemilla suvaita nukkumista. Toisaalta ymmärrettävää, mutta ainakin meille toisinaan hieman epäkäytännöllistä ja rasittavaa. Oli siis siinäkin mielessä hyvä valinta ottaa rajaton Global Pass, sillä jouduimme muutamana yönä tekemään niin sanottuja turhia junilla seilaamisia eri asemien välillä vain sen vuoksi, että saisimme nukkua yömme jossain.

Ainoa asia mitä Reililtämme jäimme kaipaamaan, oli tutustuminen toisiin InterReilaajiin. Toisaalta ei heitä kovin paljon tuohon vuodenaikaan Euroopassa ollutkaan, sillä suurin suma sijoittuu yleensä kesäkuukausille. Hostellimajoitukset ym. jäivät myös tällä erää kokematta, mutta ehkä emme menettäneet sen suhteen mitään. Pääsin tutustumaan moniin Annan ja Laurin sukulaisiin, ja jopa he pääsivät lähemmäksi omia harvemmin tapaamiaan sukulaisia.

Lopuksi haluaisin vielä kiittää loistavaa matkaseuraani. Selvisimme upeasti ilman sen suurempia yhteentörmäyksiä, vaikka olin alunperin ajatellut, ettei niiltä jossain vaiheessa reissua voida välttyä. En myöskään tuntenut itseäni kolmanneksi pyöräksi, vaikka ajatus "vanhan pariskunnan" kanssa matkustamista etukäteen hieman mietityttikin. Reissu antoi minulle henkilökohtaisesti todella paljon eikä kaikkia sen tuomia kokemuksia voi materialla mitata. Sen tehneenä ja siitä oppineena oli helpompi lähteä myöhemmin itsekseen maailmalle. Toivon, että se toimi hyvänä pohjana myös teille ja, että sen kokeneena teidän on helpompi näin tulevaisuudessa suunnata yhdessä vaikkapa sille odotetulle maailmanympärysmatkalle. Te teitte reilistämme omannäköisemme ja veitte minut paikkoihin, joihin en olisi ehkä muuten tullut päätyneeksi. Kiitos murut! <3

PS. Raahasin koko reilin ajan telttaa mukana, emmekä kertaakaan saaneet tilaisuutta käyttää sitä! Voi hattivatti vieköön!

Ennin InterRail soundtrack:

1. Herra Ylppö ja Ihmiset - Horros

2. Kris Allen - Live like we're dying

3. Infected Mushroom - Becoming insane

4. Herra Ylppö ja Ihmiset - Sata vuotta

5. Rusted Root - Send me on my way

6. Scandinavian Music Group - Hölmö rakkaus

7. Lartsin lukuisat ambientit

8. Scandinavian Music Group - 100 km Ouluun

9. PMMP - Matkalaulu

10. The Killers - Human

©wantedalifelessordinary.blogspot.com

Junailu stooreja osa 23 - Viro

20.- 24. toukokuuta 2010

Tartu

Heräsimme Annan kanssa aamulla klo 04:30 ja lähdimme junailemaan kohti Helsinkiä, tarkoituksenamme tehdä lyhyt visiitti Tartun (suomeksi Tartto) yliopistokaupunkiin, jossa hänen serkkunsa opiskeli. Syvä rauhallisuus ja utuisuus vallitsi koko Helsingissä, kun tallustelimme rinkkoinemme rautatieasemalta satamaan. En ollut koskaan kuvitellut, että pääkaupungissamme olisi koskaan täysin rauhallista, mutta ilmeisesti jopa suuremmat mestat vaipuvat hiljaisuuteen tiettyyn kellonaikaan.

Laivamatka sujui kannella, auringossa nukkuen ja cosmoja lueskellen, kunnes pääsimme sekoilemaan Tallinnaan. Linja-autoaseman paikantaminen tuotti hieman ongelmia eikä itse oikean bussin löytäminenkään ollut helpoin homma, varsinkin kun bussikuskit eivät puhuneet englantia. Onneksi löysimme aina hetken hakemisen jälkeen jonkun kieliä osaavan henkilön, joka pystyi neuvomaan meitä eteenpäin seuraavalle etapille, ja viimein 2,5 tunnin bussimatkan jälkeen astuimme ensiaskeleemme Tartun katukiveyksellä.

Päivien aikana kävimme useaan kertaan shoppailemassa ja ihastuimme erityisesti muutamiin liikkeisiin  Kaubamajassa. Kauppakeskuksen ylimmässä kerroksessa oli vielä ainakin tuohon aikaan ihastuttava etninen liike nimeltä Universaal Universum, jossa myytiin kaikkea minun sisustusmakuuni vetoavaa seinälle ripustettavista koristenaamioista maailmanmusiikkiin. Ostarissa oli myös muutama edullinen vaatekauppa esim. Terranova, jossa villiinnyimme Annan kanssa täysin ja päästimme sisäiset shoppailumonsterimme valloilleen. Minulla mukaan tarttui vaatekaapin täydennykseksi muun muassa pari kivaa tuubitoppia.

Ehdimme tutustua myös Tartun yöelämään: Toisena iltana vierailimme eräissä kotibileissä, jotka lopulta osoittautuivat minun kannaltani äärimmäisen huonoksi valinnaksi. Istuimme myöhään illalla talon takapihan nurmella kuunnellen musiikkia, nauttien Viron halvoista iloliemistä ja jutellen paikallisten kanssa. Ulkona tuntui olevan paljon hyttysiä, joita sai huiskia koko ajan pois kasvoiltaan, ja olinkin niiden vuoksi verhoutunut päätäni myöten ohueen huppariin. Jossain vaiheessa pyysin Annaa mukaani sisälle, sillä tunsin kummaa kutinaa selässäni. Vessan peili paljasti karmean totuuden: selkäni oli täpösen täynnä hyttysenpuremia ja näytin aivan spitaaliselta. Viron itikat olivat siis niin sitkeää sorttia, että söivät jopa tarpeeksi ohuiden vaatteiden läpi. Anna joutui hieromaan koko selkäni täyteen kortisonivoidetta, minkä jälkeen päätimme olla menemättä enää ulos syöteiksi.
Samaan aikaan, kun me olimme päivitelleet paukamia, oli poliisi tullut noutamaan bileisännän mukaansa liian kovalla soivan musiikin takia. Bileet olivat siis muutenkin päätöksessä, joten porukka alkoi valua kohti keskustaa ja Atlantis -nimistä klubia. Selkäni punotti ja kutisi sen verran pahasti, että päätimme jättää Annan kanssa menemättä klubille ja suuntasimme kotiin juoruilemaan, nauttimaan iltateestä ja läträämään lisää kortisonilla.

Toiseksi viimeisenä iltana päädyimme jälleen kotibileisiin etkoille. Kämppä oli täynnä virolaisia paidattomia miehiä ja lämpötila kuin huonosti lämmenneessä saunassa, valehtelematta vähintään +30 astetta. Ilmeisesti jokin ilmastointilaite oli rikki, mitä kyllä hieman epälin. Taisivat olla pojat sulkeneet ilmastoinnin, jotta vieraat joutuisivat riisumaan vähemmälle varustukselle. Kieltämättä se kävi hikoilun lomassa itselläkin mielessä... Mutta kaikesta huolimatta oikea sinkkunaisen paratiisi!
Kotibileiden jälkeen suunnistimme Club Tallinnille, jossa oli aivan yhtä kuuma ja varmaankin koko Tartun asukaskunta. Itse olisin voinut bailata kauemminkin, mutta Annan korvat eivät kestäneet kovalla pauhaavaa musiikkia. Minä taas olen jo kauan sitten onnistunut pilaamaan kuuloni, joten en ollut volyymista moksiskaan, mutta päätimme kuitenkin yhteistuumin lähteä hieman aiemmin kotiin. Kävelimme vielä hetken ympäri öistä Tartua ja törmäsimme sattumalta muutamaan latvialaiseen poikaan, joiden kanssa jäimme vaihtamaan muutaman sanan, ennen kieltäytymistä jatkokutsusta ja painumista kiltisti nukkumaan (tiedän, olimme vähän tylsiä).

Kävimme myös urheiluhallilla seuraamassa naisten salibandyottelua ja kuolaamassa kuumia urheilijamiehiä. Samana päivänä tapasimme Annan serkkutytön suomalaisia opiskelukavereita, joiden kanssa päädyimme ottelun jälkeen erään herttaisen ja edullisen italialaisen ravintolan terassille syömään.

Suomi-tyttöjen iltapäivänviettoa. Huomatkaa paukamien täyttämä selkäni.

Lähtöpäivä ei sujunut aivan mutkitta, sillä Tartusta Tallinnaan lähtevä bussi oli hieman myöhään liikkeellä ja meillä oli kiire ehtiä Helsinkiin lähtevään laivaan. Jouduimme ottamaan Tallinnan bussiasemalta taksin, jota hoputimme takapenkiltä ajamaan niin lujaa kuin mahdollista. Kaikessa rytäkässä Annan lompakko tippui matkasta, ilmeisesti joko jo bussissa tai vasta taksissa. Ehdimme juuri ajoissa laivalle, mutta tietysti luotto-, henkilö- ja opiskelijakorttien ym. menettäminen harmitti matkaseuraani. Onneksi korttien kuolettaminen sujui nopeasti yhdellä puhelinsoitolla eikä tililtä ollut siihen mennessä ehtinyt kadota mitään.

Harmittavasta loppuepisodista huolimatta pääsimme turvallisesti takaisin kotiin ja olimme tyytyväisiä Tartussa viettämäämme aikaan. En ollut koskaan aiemmin vieraillut edes Tallinnassa, jossa kuvittelisin jokaisen suomalaisen käyneen edes kerran elämässään halvan suunkostukkeen perässä. Kokonaisuudessaan Tartu oli todella kaunis ja idyllinen opiskelijakaupunki, huolimatta siitä, että juuri tuona keväänä vesistöt tulvivat ja olivat ilmeisesti siitä syystä saaneet hyttysvimman puhkeamaan. Verenimijöitä sai kestää paitsi metsäisimmillä alueilla, myös kaupungin keskustassa, mikä aiheutti kaltaiselleni hyttysfoobikolle suurta tuskaa.


Latvialainen: "I like your accent. You're cute. Can I kiss you?"
Ulkomaalaiset miehet ovat niin suoria... Huokaus.

©wantedalifelessordinary.blogspot.com
©pictureannaluna.blogspot.fi

Junailu stooreja osa 22 - Oma maa mansikka

19. toukokuuta 2010

Helsinki

Callin' home

Aamulla laiva rantautui Helsingin satamaan. Kävimme ostamassa kaupasta hieman piknik tarvikkeita ja asetuimme Tähtitorninmäelle ottamaan koko InterRailin ajan kaivattua kesäistä aurinkoa. Halusimme rentoutua laivamatkan jälkeen, muistellen mennyttä reissua ja haistellen kotimaan tuulia. Ilma oli todella lämmin ja pian mäelle alkoi kerääntyä yhä enemmän kesäisestä aamupäivästä nauttivia ihmisiä. Pelailimme korttia, hörpimme pirtelöitä, sirkustelimme, tsekkailimme komeita suomenruotsalaisia auringonpalvojia (hyvä on, MINÄ tsekkailin...) ja loikoilimme auringossa. Oli lähellä, etten nukahtanut aurinkoon, niin hyvältä tuntui lämmin ilma sateisen ja suhteellisen viileän reilin jälkeen.
Tuntui jotenkin epätodelliselta olla taas oman maan kamaralla ja kuulla ohi kulkevien ihmisten puhuvan itselle tuttua kieltä. Ulkomailla vietetty aika jättää aina jonkin jäljen minuun ja tuntuu aina yhtä erikoiselta palata pitkän ajan päästä takaisin. Yleensä juuri, kun on ehtinyt tottua maailmalla olemiseen, pitääkin palata kotiin ja tottua taas uudestaan siihen "normaaliuteen", minkä oli jo ehtinyt osittain reissussa unohtaa. Yleensä minulta menee eniten aikaa tottua kielivaihdokseen, ja saatankin vielä pitkän aikaa paluuni jälkeen heittää varsinkin kaupan kassalla juttua muulla kuin suomen kielellä, vaikka itse ulkomaanreissu ei olisi edes kovin pitkäkestoinen ollutkaan.

Tarpeeksi kauan loikoiltuamme, lähdimme tallustamaan kohti rautatieasemaa, josta ostimme liput Hyvinkäälle. Sinne päästyämme, suunnistimme Annan kanssa suoraan kirjastoon varaamaan Tallinnan laivaliput netistä. Kun liput olivat taskussa, siirryimme kukin omien sukulaistemme luo keräämään voimia ja odottamaan seuraavan päivän lähtöä sekä tietysti jakamaan reissukertomuksia tuttavien kanssa.

Ja näin käy kun innostuu liikaa Suomen auringosta: Annan säärirajat.

 ©wantedalifelessordinary.blogspot.com
 ©pictureannaluna.blogspot.fi

Junailu stooreja osa 21 - Ruotsi

18. toukokuuta 2010

Tukholma

Tukholman rautatieasemalla kysyimme eräältä todella mukavalta info-tytöltä neuvoja satamaan pääsyyn ja hän ohjasti meidät Tukholman metroon. Meidän oli tarkoitus matkustaa laivalla takaisin Helsinkiin ja viimein päättää InterRail seikkailumme. Ostimme liput valmiiksi ja lähdimme hetkeksi kiertelemään Tukholman keskustaan. Päädyimme syömään lounasta Machos! -texmex tyyliseen ravintolaan ja arvostelemaan ohi kulkevien muodikkaiden Tukholmalaisten tyyliä (No Lartsi tsekkaili ehkä enemmänkin pitkäsäärisiä blondeja). Katselimme liikkeiden näyteikkunoita ja istahdimme erään suihkulähteen lähellä olevalle penkille ottamaan aurinkoa. Oikeastaan huomasimme hetken päästä auringosta nauttiessamme, että olimme pikkaisen onnistuneet jopa kärventämään itseämme.

Pian suuntasimme nenämme kohti metroa ja Tukholman satamaa. Laivaan päästyämme kävimme ensin kaikki suihkussa pitkästä aikaa ja saimme Annan kanssa hieman laittautuakin. Piipahdimme syömässä ja kiertelimme kannella tehden muutamia karkki- ja viinaostoksia. Illalla katselimme masentuneina Suomi-Venäjä jääkiekko-ottelua (0-5) ja kuuntelimme karmeita karaoke-esityksiä. Tunnelma oli jopa hieman haikea ainakin minun osaltani, sillä jälleen yksi suuri seikkailu oli tulossa päätökseen. Onneksi se ei aivan vielä loppuisi minun ja Annan osalta, sillä meillä oli tarkoitus suunnata vielä yhden Suomessa vietetyn päivän jälkeen Viron Tarttoon tapaamaan Annan serkkutyttöä.

Enni sekoilee metrossa vol 1

Lipuntarkastaja: "Where are you going?"
Enni: "Ööh... to Stockholm."
Lipuntarkastaja: "You are already in Stockholm."
Enni: "I-I-I-I mean to the harbour."
Lipuntarkastaja: "Yeah, I was just kidding! Haha!"

Enni sekoilee metrossa vol 2

Anna: "Onhan teillä ne metroliput?"
Enni: "Voi ei, mie en saanu sitä siltä tarkastajalta takas!"
Anna: "Mitäh!!??!!"
Enni: "Ei kun hetkinen... Huh! Sainpas sittenkin!"
Lartsi: "Kuja-Enni on taas vauhdissa. Miten joku voi aina olla noin pihalla kaikesta?"


 ©wantedalifelessordinary.blogspot.com
 ©pictureannaluna.blogspot.fi

Junailu stooreja osa 20 - Tanska

17. toukokuuta 2010

Kööpenhamina - Christiania

Aamulla herätessämme vaunussa oli pirun kylmä. Ulkonakin maa näytti huuruiselta ja ilma kirpeän sumuiselta. Toivoin, että päivästä tulisi silti lämpimämpi, sillä olin jo saanut kestää ihan tarpeeksi huonosti nukutun yön takia. Saavuttuamme Köpikseen, varasimme samantien liput seuraavaan Tukholman junaan, joka lähtisi matkaan seuraavana aamuna klo 05:30. Veimme rinkat säilytyslokeroon ja lähdimme nälkäisinä käppäilemään Kauppakadulle metsästäen sopivaa ruokapaikkaa. Spottasimme miellyttävän näköisen kreikkalaisen ravintolan nimeltä Samos, jossa buffet maksoi 49 Tanskan kruunua eli noin 6,5 euroa.

Hyvä ruoka, parempi mieli. Kiertelimme ympäri kauppakatua, joka oli täynnä tuotoksiaan kauppaavia taiteilijoita ja muusikoita. Rakastuimme Annan kanssa Fire in the Valley -nimiseen bändiin, jonka miessolistilla oli mitä jumalaisin ääni. (Lartsi ei jostain syystä tajunnut ihastustamme...) Paikansimme överin larppaus-tarvikkeisiin, Warhammer-hahmoihin ja muihin samankaltaisiin peleihin keskittyneen Faraos Cigarer -liikkeen sekä Games -pelikaupan, joka oli täynnä mitä ihmeellisempiä lauta-, kortti- ja ongelmanratkaisupelejä. Kaupunki oli muutenkin todella rennon ja miellyttävän oloinen.

Hetkellinen epätoivo iski....

Kaikki miehet pitävät H&M malleista. Varsinkin suuressa koossa.

Fire in the Valley

Seuraavaksi suuntasimme tietysti kuuluisaan Christianian vapaakaupunkiin, joka on siis hippien ja talonvaltaajien 70-luvulla haltuunottama alue Kööpenhaminan keskustassa. Rakennusten seinät olivat täynnä graffiteja ja asukaskunta hippejä, taiteilijoita, pössyttelijöitä sekä muita oman tiensä kulkijoita. Rakennukset olivat jokseenkin hieman rempallaan ja mestassa oli aivan omat sääntönsä Kööpenhaminan muihin alueisiin verrattuna. "Pääkatu" Pusher Streetillä myytiin täysin avoimesti budia ja hasista, minkä vuoksi valokuvaaminen oli kyseisellä alueella kielletty. Poliisipartio pyöri paikanpäällä, mutta he katselivat touhua läpi sormien. Paikalla oli myös muitakin kuin kannabiksen kaupustelijoita ja Anna ostikin upeat korvakorut eräältä brasilialaiselta käsityöläiseltä. Koko alueen kierrettyämme istahdimme rannalle silmäilemään meininkejä, kirjoittamaan postikortteja ja nauttimaan vapaasta ilmapiiristä.

Jossain vaiheessa rannalla istuskellessamme kuulin, kun lähelläni istunut mies alkoi etsiä kadottamaansa viimeistä tippipaperia ja kirosi, kun ei löytänyt mitään, mistä kääriä uutta. Mietin olisiko minulla lainata hänelle jonkinlaista paperinpalaa. Huomasin jaloissani pyörivän pahvinpalan ja kysyin mieheltä palvelisiko se kenties hänen tarkoituksiaan. Nostaessani sen ylös huomasin siinä tekstin "In need of tips?". Näytin pahvilappusta muillekin ja repesimme kaikki nauramaan. Ajoitus ei olisi ollut parempi. Terveysalalla opiskellessani en kai periaatteessa saisi suosia pössyttelytoimintaa, mutta olimme vapaakaupungissa ja täytyihän minun auttaa miestä mäessä. Kiitosten lisäksi saimme pahvinpalan muistoksi Christianiasta.

Koska Tukholmaan lähtevä juna starttaisi vasta aamulla puoli kuusi, meidän olisi keksittävä jokin paikka, jossa hengata yön yli siihen asti. Illalla haimme rinkkamme säilytyksestä ja otimme junan Malmöhön. Ajattelimme, että voisimme seilata yön Malmö - Kööpenhamina väliä ja nukkua junissa, sillä rautatieasemalla torkkuminen oli kiellettyä. Juna puksutti Malmön rautatieasemalle, jossa jouduimme odottamaan tunnin ennen kuin seuraava juna lähtisi takaisin kohti Kööpenhaminaa. Pelasimme footbagia pitääksemme itsemme lämpiminä ulkosalla, sillä rautatieaseman sisätiloihin ei jostain syystä päässytkään. Pian tajusimme, ettei ajatuksemme ollutkaan ollut aivan kuningasidea, sillä ulkona oli jokseenkin kylmä ja joutuisimme palellen odottamaan aina tunnin seuraavaa junaa. 
Huomasimme, että juna pysähtyisi välipysäkillä Kööpenhaminan lentokentällä ja päätimme mennä sinne nukkumaan. Lentokentillä se ei ole kiellettyä ja lisäksi siellä on ilmaiset vessat sekä ruokaa ja juomaa myyviä kahviloita ja kojuja. Latasimme kamamme lattialle erään seinän vierustalle pois muiden ihmisten tieltä ja sainkin nukuttua yllättävän hyvin ainakin parisen tuntia. Herätyksemme soi viideltä aamulla, minkä jälkeen kävin ostamassa 7elevenistä tuoreita croissantteja ennen Tukholmaan lähtevään junaan siirtymistä. Junassa torkuimme vielä muutaman tunnin ja Ruotsin maankamaralle päästyämme olimmekin kaikki aivan virkeitä.

 ©wantedalifelessordinary.blogspot.com
 ©pictureannaluna.blogspot.fi

Junailu stooreja osa 19 - Saksa

16. toukokuuta 2010

Düsseldorf

Aamulla pakkasimme kamamme autoon ja kertasimme suunnitelmamme Kööpenhaminaan lähdöstä. Sitä ennen host-pariskuntamme lähti kuitenkin esittelemään meille Düsseldorfin kaupunkia. Kaupunki on siitä erikoinen, että siellä vanha ja uusi rakennustyyli kohtaavat radikaalisti. Vanha kaupunki on nimensä mukaan vanha kaupunki, ja uutta aikaa edustaa taas Rein-joen varrella sijaitseva Medienhafen. Tämän modernimman puolen erikoisimpiin nähtävyyksiin kuuluu erityisesti Frank O. Gehryn suunnittelema, kolmesta mielenkiintoisesta rakennuksesta koostuva Der Neue Zollhof. Itsessään koko moderni alue oli täynnä mitä erikoisempia arkkitehtuurisia ratkaisuja ja massasta poikkeavia rakennuksia, joista suurin osa on ilmeisesti mainos- ja tietoliikenne alan yritysten valtaamia.

Pääsimme katselemaan Düsseldorfia myös yläilmoista, kun vierailimme kaupungin korkeimmassa rakennuksessa: 240 metriä korkeassa Rheinturmin radio- ja televisiotornissa. Tornin näköalatasanne sijaitsee 170 metrin hissimatkan korkeudessa, ja siellä on lisäksi ravintola. Sen ikkunat ovat hieman vaakatasossa maahan nähden, jolloin saattoi vielä paremmin havaita korkeuseron. En suosittele äärimmäisen korkeanpaikankammoiselle.

Tallustelimme Reinin vierustaa katsellen ihmisiä ja ihaillen kahden aikakauden kohtaamisia. Kotiinpäin lähtiessämme ostimme vielä junaliput kohti Tanskaa sekä viinipullon vieraanvaraiselle isäntäväellemme.

Junamme oli tarkoitus startata kohti pohjoisempaa vasta illemmalla, joten meillä oli vielä rutkasti aikaa nauttia aurinkoisesta säästä ja saksalaisesta tunnelmasta. Päätimme tehdä pienen, virkistävän kävelylenkin läheisessä metsässä, nauttien hieman luonnon rauhasta melko urbaanin Düsseldorfin reissun jälkeen. Räpsimme valokuvia, pelailimme footbagia ja löhösimme pienen puistoalueen nurmella lukuisten koiranulkoiluttajien ihmeteltävänä, kunnes palasimme isäntäväkemme luo viimeiselle illalliselle. Matkalla innostuimme praattaamaan ruotsiksi, mikä ei sinänsä ollut erityisen hyvä idea siinä mielessä, että olimme jo muutenkin sekaisin englannin ja saksan kielien kanssa. Oli siinä hosteilla ihmettelemistä, kun puhuimme neljää eri kieltä sekaisin.

Astuin johonkin ruskeaan ja pehmeään.

Illalla isäntäväkemme heitti meidät rautatieasemalle. Astuimme junaan päinvastaisesta päästä, kuin meidän olisi pitänyt ja pelästyimme, kun huomasimme sen menevänkin Varsovaan, eikä Kööpenhaminaan. Kysyimme eräältä miesmatkustajalta neuvoa ja hän ohjasti meidät aivan toiseen päähän junaa. Junan vaunut siis erotettaisiin jossain vaiheessa keskeltä kahtia, jolloin perävaunusto suuntaisi Varsovaan, kun etummaiset jatkaisivat Kööpenhaminaan. Ei siinä muuten mitään ongelmaa olisi ollut, mutta juna oli mielettömän pitkä ja me satuimme olemaan sen väärässä päässä. Miesmatkustajan "Älkää huoliko. Teillä on koko yö aikaa kävellä sinne!" huikkaus ei yhtään helpottanut tilannetta ja voin kertoa, etten muista koska jokin matka olisi tuntunut yhtä pitkältä. Suuret rinkat selässämme valuimme pitkin ahtaita käytäviä kohti junan etuosaa, väistellen vastaantulevia matkustajia, samalla kun vit****tuneen näköinen konduktööri seurasi perässämme.

Viimein perille päästyämme, valtasimme isohkon hytin, jossa saimme paremmin suoristettua jalkamme nukkumista varten. Emme ehtineet kauan relata, kun samainen konnari pamahti paikalle ja osoittautui paitsi äärimmäisen kyrpääntyneeksi, myös erittäin virkaintoiseksi. Ensimmäistä kertaa meiltä kysyttiin passia, mitä en sinänsä oikein ymmärtänyt. Olimmehan kuitenkin EU-maassa ja itsekin EU-kansalaisia, mikä selviää paitsi InterRail-lipusta että normaalista henkilötodistuksesta. Ei siinä mitään, homma alta pois ja sen jälkeen, kun konduktööri oli poistunut, rupesimmekin pian nukkumaan. Suhteellisen tilavasta hytistä huolimatta yö ei mennyt aivan nappiin ja unet jäivät jokseenkin levottomiksi.

 ©wantedalifelessordinary.blogspot.com
 ©pictureannaluna.blogspot.fi