Suloisen makea Sangria

Vietin hetki sitten railakkaasti syntymäpäivää, johon olin päättänyt tänä vuonna panostaa paria aiempaa vuotta enemmän. Viime vuonna synttärit menivät hieman ohi muuton vuoksi ja sitä edellisen kerran olin Saksassa au pairina. Aikani erilaisia booliohjeita selattuani törmäsin espanjalaisten suosimaan juomaan, nimeltä SANGRIA. Olin kuullut tästä juomasta enemmän kuin usein, mutten koskaan itse juonut tahi valmistanut sitä. Päätin siis tarrata johonkin muunlaiseen juomaan, kuin perinteiseen limu-viina-booliin.

Yllätyksekseni espanjalainen kuuman päivän juoma onnistui ja sitä kehuttiin sekä nais- että miesvieraiden keskuudessa. Eräs espanjassa useasti matkustanut ystävänikin totesi juoman maistuvan todellakin Sangrialle ja tuovan matkamuistoja mieleen. Päätin siis jakaa tämän suloisen makean ja vieläpä äärimmäisen yksinkertaisen reseptin kaikille muillekin, jotka eivät vielä ole kyseiseen juomaan tutustuneet. Itse en ole mikään erityisen suuri viinin ystävä, mutta tässä tapauksessa se sai mukavan raikkaan ja pirskahtelevan maun. Mikäli et pidä makeasta juomasta (tässä tapauksessa en tarkoita sokerisen makeaa, vaan hedelmäisen makeaa), voi Sangria olla sinulle liian imelä juoma. Toisaalta se ei ole yhtä hapokas, kuin enemmän limpparia sisältävät perinteiset boolit. Esimerkiksi Alkossa on saatavilla valmista Sangriaa litran tölkissä, mutta onhan "omatekoinen" aina eri juttu ja loppujen lopuksi hitusen edullisempikin.

Kuva täältä

Espanjalainen Sangria

2 plo Castillo Murviedro viiniä

1 appelsiini

1 sitruuna

2 pehmeää ja kypsää persikkaa

mansikoita

1-1,5 l Spriteä

1. Kaada viini booliastiaan.

2. Pilko appelsiini, sitruuna, persikat ja mansikat siisteiksi 

siivuiksi ja lisää ne viinin sekaan. 

3. Peitä booliastia elmukelmulla ja anna sen seistä 2-3 tuntia 

maustumassa. Mitä pidempään sen paremmin hedelmät ehtivät 

maustua. 

4. Kun on tarkoitus aloitella juoman nauttiminen, kaada 

kylmä Sprite sekaan. Tarjoile ja nauti!

Ohjeesta tulee yhteensä 3 litraa Sangriaa, joten se sopii hyvin isommalle porukalle. Lisää Spriteä oman maun mukaan joko enemmän tai vähemmän. Mikäli haluat sen perinteisemmin kannussa, parille ihmiselle tarjoiltavaksi, puolita ainesosat.

Tämä ei ole ehkä ihan "perinteisistä perinteisin" Sangria, mutta halusin tehdä sen mahdollisimman helpon kaavan kautta. Viininä voi käyttää mitä tahansa hedelmäistä ja marjaista, yleensä mahdollisimman edullista, mutta silti hyvää viiniä. Murviedroa minulle suositteli Alkon työntekijä, joka kertoi sen olevan hinta-laatusuhteeltaan kohtalainen eikä liian kevyt viini Sangriaan. Viinin maun täytyy kuitenkin olla vielä havaittavissa sekoituksesta huolimatta. Netistä löytyy myös paljon ohjeita, joissa Sprite on korvattu jollain muulla sitruunaisella juomalla tai fantalla. Hedelmiä löytyy banaanista päärynään ja edellämainittuihin sekä erilaisia mausteita, kuten sokeria, kanelitankoa, neilikoita yms. Luulen, ettei ole olemassa yhtä ainoata oikeaa tapaa valmistaa Sangriaa, vaan jokainen tekee siitä omanlaisensa.

ps. Appelsiini ja sitruuna kannattaa viipaloida ohuiksi siivuiksi ja sen jälkeen puolittaa siivut, jolloin hedelmäliha on helpompi syödä. Viinin maku on mukavasti imeytynyt hedelmiin, joten ne kannaattaa popsia pois.

Castillo Murviedro: Alko 6,49 €, 13 t-%

Kuva täältä

©wantedalifelessordinary.pallontallaajat.net

Ylväiden maisemien päivä

8. heinäkuuta 2010

Neuschwansteinin linna

Aamupäivä kului tutustuen Neuschwansteinin linnaan, jonka 1800-luvulla rakennutti hullu kuningas Ludvig II omaksi henkilökohtaiseksi leikkikentäkseen. Linna on ollut esikuvana muun muassa Disneyn prinsessa Ruususen linnalle ja sen sisätilat ovat kullatut. Emme liiaksi innostuneet turistimassasta ja jonottamista vaativista opaskierroksista, joten sisätilat jäivät meiltä tällä kertaa näkemättä. Saimme kyydityksen linnalle majatalomme isännältä, mikä oli mielestäni enemmän kuin palvelualtista toimintaa isäntäväen puolelta. Kävelymatka ylös linnalle kesti kauan ja oli pelkkää ylämäkeä, joten päivän fyysinen urheiluosuus tuli suoritettua siinä samalla. Hieman etäämmäs linnasta, Pöllat-solan ylitse, on rakennettu valtava Marienbrücken riippusilta, jonka luota turistit käyvät näpsimässä komeita maisemakuvia. Meille kolmelle korkeanpaikankammoiselle itse siltakin oli taas yksi elämys lisää.

Hauskat hatut osa 1 & 2

Metallinsyöjäpuu!

Espanjalainen emäntämme

Linnakierroksen jälkeen lähdimme ajamaan kohti Biberwieriä, jossa tarkoituksenamme oli yöpyä Motourrad-ketjuun kuuluvassa Gasthof Wiesenheimissa. Jukka tunsi majataloa pitävän pariskunnan ennestään viime reissultaan ja sen isäntä on itsekin suuri moottoripyörien ystävä. Maksoimme majoituksesta 30 euroa yöltä, vaikka hinnastossa kyllä selvästi luki 44 euroa/yö. Ehkä pieni alennus ei-niin-tyypillisille skandinaavisille vieraille tai siksi, että olimme osittain tuttuja ennestään? Tiedä häntä. Saimme isännältä myös lukuisia vinkkejä reittien suunnitteluun ja teimmekin noin sadan kilometrin "iltalenkin", nautittuamme ensin emännän valmistamat herkulliset Wieninleikkeet. Kierroksella näimme muun muassa peuran loikkaavan tien yli ja ajoimme Jukan kanssa niin suuren tiellä makaavan kiven yli, että koko pyörä pompahti sen myötä ilmaan ja me tietysti sen mukana. Eli täysin rentouttavaksi ja stressittömäksi ilta-ajeluksi en menisi pikku retkeämme kutsumaan.

Gasthof Wiesenheimin kotisivut

Kämmenen kokoisia ötököitä. Nice!

©wantedalifelessordinary.blogspot.com

Sopeutuminen saksalaiseen arkeen

6.-12.12.2010
VIIKKO 3

Paikallista maalaismaisemaa.

Au Pairin haasteita

Olin kolmannella viikolla oppinut huomaamaan, kuinka haastavaa tuntemattomaan perheeseen tuleminen au pairille voi loppujen lopuksi olla. Vaikeuksia tuottivat erityisesti eriävät tavat tehdä asioita sekä kulttuuriset erot: jos olet itse tottunut tekemään jonkin asian toisella tapaa ja au pair perheesi omalla tavallaan, tuo haastetta muuttaa yhtäkkiä tapojaan. Eikä tässä tapauksessa tarvitse olla kyse kuin vaikkapa pienistä kotitöiden tekemisen eroista. Aloin pikkuhiljaa turtua siihen, että tein aina jonkin asian eri tavalla kuin joku muu, mutta jokaisessa tapauksessa tarvittiin vain ja ainoastaan sopeutumiskykyä minun puoleltani. Tästä maailmasta ei löydy kahta prikulleen samanlaista perhettä, joten kunhan pitää pään kylmänä ja on valmis itse muuttamaan toimintaansa, sujuu kaikki ongelmitta. Pikkuhiljaa perheen tavatkin alkavat tulla tutuiksi.

Sairaalareissu

Keskiviikkona pääsin vihdoin paikalliseen terveyskeskukseen magneettikuvauttamaan juilivan polveni. Saapuessani vastaanottoaulaan kävelysauvoineni, eräs valkeatukkainen herra kehotti minua istahtamaan viereensä. Hän kyseli, mitä polvelleni oli tapahtunut ja jutustelimme pitkään kaikenlaista Suomesta ja Saksasta. Mies kertoi minulle odottavansa pääsyä vakavasti sairaan tyttärensä luo, joka ei ehkä eläisi enää kovin pitkään. Hänen silmänsä kostuivat puhuttaessa sydäntä puristavasta aiheesta, ja huomasin tuntevani häntä kohtaan todella suurta sympatiaa. Kenenkään vanhemman ei pitäisi joutua pelkäämään sitä, että joutuu pian hautaamaan oman lapsensa. Me synnymme tänne tietyssä järjestyksessä ja siinä samassa järjestyksessä meidän tulisi lähteäkin. Harmi vain, ettei se läheskään aina päde.

Sain diagnoosin hyvin pian kuvien ottamisen jälkeen ja selvisi, ettei polvessani ollut onneksi minkäänlaista murtumaa. Sen sijaan polvilumpioni ei ilmeisesti ole aivan optimaalisessa asennossa, vaan liikaa oikealla, jolloin se hankaa muita rakenteita vasten aiheuttaen kipua. Sain siis lähetteen fysioterapiaan ja kehotuksen ostaa 100 euron tukiside, joka käytiinkin samantien hakemassa.

Maanmiehiä naapurustossa

Torstaina tapasin erään saksan-suomalaisen rouvan, joka sattui asumaan naapurustossamme supisuomalaisen lääkärimiehensä kanssa. Rouva kävi ystävällisesti tuomassa minulle muutaman suomenkielisen vihkosen, joissa kerrottiin erilaisista suomalaisten maahanmuuttajien järjestämistä tapahtumista ympäri Saksaa. Tuntui jollain tapaa oudolta puhua suomeksi, vaikken ollut viettänyt Saksassa kuin vasta pari viikkoa. Puolivälissä keskustelua vaihdoimme kuitenkin saksaan, sillä rouva ei puhunut sitä täydellisen sujuvasti ja minä olin tullut saksalaiseen perheeseen juuri sen vuoksi, etten saisi mahdollisuutta puhua suomea. En ole tainnut mainita, että perheitä valitessani, halusin ehdottomasti perisaksalaisen perheen, enkä suomalaista maahanmuuttajaperhettä juurikin sen vuoksi, että kielen oppimiselle olisi mahdollisimman ideaaliset puitteet. Jos olisin päätynyt esimerkiksi suomen-saksalaiseen perheeseen, en usko, että kielitaitoni olisi tänä päivänä yhtä hyvä ja kiusaus suomen kielen käyttämiseen olisi ollut suuri.

Läheisen hevostallin jouluratsastus.

Viikonloppuretki Stuttgartiin

Olin päättänyt tehdä viikonloppuna nopean ostosretken Stuttgartiin, joka sijaitsi yli 100 kilometrin päässä Biberachista. Nousin ylös samaan aikaan kuin aina arkenakin, klo 06:30, ja otin bussin rautatieasemalle. Koko päivän kestävä junalippu maksoi 20 euroa, mutta tuli halvemmaksi kuin tavalliset meno-paluu liput.
Päivän aikana sain kokea sekä ystävällistä että välinpitämätöntä käytöstä kanssamatkustajiltani: Biberachissa oleva lippuautomaatti temppuili (kuten aina, mutten sitä vielä tässä vaiheessa tiennyt) eikä huolinut mitään maksuvälinettä, jota sille yritin tarjota. Seteleiksi kelpasivat vain ja ainoastaan kympit ja vitoset, eikä minulla ollut lompakossani kuin 20 euron seteli. Kysyin vieressäni seisovalta pariskunnalta, olisiko heillä vaihtaa rahaa ja pariskunta antoi minulle ystävällisesti oikeanlaiset setelit, joilla sain junalipun lunastettua.
Seuraavaksi minun olisi löydettävä oikea juna. Tehtävä ei ollut erityisen vaikea, sillä Biberachissa on tasan kaksi eri raidetta. En kuitenkaan ollut varma kumpi niistä olisi oikea, joten kysyin eräältä rouvalta tietäisikö hän mahdollisesti asiasta. Rouva ei noteerannut minua ollenkaan, kun puhuin hänelle ja käyttäytyi kuin olisin ollut näkymätön. Ajattelin hänen olevan huonokuuloinen, mutta sen jälkeen kun hän mulkaisi minua ylimielisesti ja kääntyi kannoillaan, tiesin hänen olevan vain liian itsetietoinen. Lopulta aikani juna-aikataulua selailtuani, tajusin seisovani väärällä laiturilla ja riensin vastapäiselle raiteelle, jossa Stuttgartiin menevä juna jo odottelikin.
Juna oli täpötäynnä ihmisiä, joten tuotti haastetta löytää istumapaikkaa.  Kysyin eräältä tytöltä, oliko hänen vieressään oleva paikka vapaana, mutta se oli kuulemma varattu hänen pienelle sylikoiralleen. Voi herranpieksut! Siirryin seuraavan tytön luo ja kysyin saisiko hänen viereensä asettua. Tyttö katsoi minua pitkään "Et kai oikeasti aio istua tähän?" -ilmeellä, kunnes vihdoin siirtyi niin, että mahduin istumaan. Mietin koko junamatkan, puhuinko niin omituisella aksentilla, etteivät ihmiset ymmärtäneet minua, vai olivatko he muuten vain huonolla tuulella.

Stuttgartissa nyrpeät matkustajat kuitenkin unohtuivat. Kiersin koko ostoskadun päästä päähän ja löysin muun muassa kauan etsimäni ruskeanahkaisen olkalaukun, joka on palvellut minua uskollisesti tähän päivään asti. Kaupunki oli täynnä ruotsalaisia, espanjalaisia, italialaisia, venäläisiä ja englantilaisia turisteja tutustumassa Stuttgartin joulumarkkinoihin. Naureskelin itsekseni kuunnellessani italialaisten turistien keskustelua. Aivan samankuuloista tempperamenttistä paapatusta kuin italialaisessa saippuaoopperassa. Markkinakojujen välissä virtasi niin suuri joukko ihmisiä, että siellä sai käyttää kyynärpäätaktiikkaa päästäkseen eteenpäin. Kiertelin kojuja lämmin Starbucksin Chai Tea Latte kädessäni, ihastellen tunnelmaa ja nuuhkien paahdetuilta manteleilta tuoksuvaa ilmaa. Markkinat olivat tuplasti isommat kuin Biberachissa, suuren asukasmäärän vuoksi tietysti. Eräässä kojussa keski-ikäinen mies kauppasi puisia, kattoon ripustettavia lintukoristeita. Ihastuin vihertävänsävyiseen, puiseen tukaaniin, joka loppujen lopuksi reissasi mukanani takaisin Biberachiin ja lopulta myös kotisuomeen.

Jouluratsastus ja koulumusikaali

Sunnuntaina pääsimme ihmettelemään perheen nuorimman, ratsastusta harrastavan tyttären jouluratsastusesitystä. Nuoret 9-10 vuotiaat tytöt tekivät huikeita sirkustemppuja laukkaavien hevosten selässä ja täytyy myöntää, että jännitin aika lailla lasten puolesta. Hevosen selästä putoaminen varsinkin ilman kypärää ei ole mikään leikin asia, mutta onneksi tytöt onnistuivat temppuilussaan hienosti ilman tapaturmia.

Myöhemmin illalla lähdimme katsomaan vielä saman tyttären joulumusikaali -esitystä hänen koululleen. En ymmärtänyt esityksen dialogi- tai lauluosuuksista juuri sanaakaan, mutta panostettu siihen oli nähdyn perusteella kuitenkin. Aloin kaiholla muistella omia alakouluaikaisia joulujuhla- ja kevätjuhlanäytöksiäni: kuinka jännittävää oli seisoa lavan uumenissa odottaen, että punainen verho väistyisi ja luokkamme pääsisi paljastamaan oman, monta viikkoa harjoitellun ohjelmanumeronsa koulun muille oppilaille ja opettajille. Ilmassa leijuva jännitys oli käsin kosketeltavaa. Ensin on se tunne, kun maha tuntuu halkeavan perhosista ja voisi oksentaa, mutta sitten kun viimein pääsee näyttämölle, kaikki se katoaa sekunnissa. Sen jälkeen jäljellä on vain nautinto, eläytyminen rooliinsa ja täydellinen vapauden tunne, kun saa hetken aikaa elää jotain aivan muuta kuin todellisuutta. Damn, minusta olisi sittenkin pitänyt tulla näyttelijä...

Joulumusikaali med Jesus ja kumppanit.

Yksi ensimmäisistä radiossa kuulemistani saksankielisistä kappaleista, johon rakastuin heti ensikuulemalta - samoin kuin itse bändiin. Kuunnelkaahan ja arvostelkaa..! (Ah, mikä ihana mies!)

©wantedalifelessordinary.blogspot.com

Matka jatkuu

7. heinäkuuta 2010

Aamupäivästä Jukka lähti noutamaan mopoaan huollosta ja minä jäin tappamaan aikaani majatalon viereiselle hautuumaalle. Hautausmaalla ihastelin aikani koristeellisia ja suureellisia sukuhautoja, jonkalaisia pääsee harvoin Suomen mailla näkemään. Vaikka kuvat eivät ehkä täysin paljasta totuutta, olivat hautoja vartioivat ja suojelevat enkelit ym. naispatsaat aivan valtavan kokoisia.

Viimein sekä Jukka että Mikko saivat lunastettua huolletut ja korjatut pyöränsä pajoilta, ja pitkä ajomatka Saksan ja Itävallan rajalla sijaitsevaan Hohenschwangauhin saattoi alkaa. Monien tuntien päästä Deutsche Alpenstraßea pitkin ajeltuamme, löysimme itsemme pienestä kylästä, aivan Neuschwansteinin linnan juurelta. Pääsimme majoittumaan saksalaisisännän ja espanjalaisemännän ylläpitämässä Pension Schwanseessa. Vapaan majoituksen selvittäminen tuotti aluksi hieman hankaluuksia, sillä emäntä ei puhunut englantia, eikä kukaan meistä osannut saksaa. Jouduin siis kaivelemaan pääkoppani syövereihin kadonneita espanjantaitojani, joilla lopulta sain hommattua meille pari huonetta 39 eurolla aamiaisineen. Kaiken majatalossa viettämämme loppuajan juttelinkin sitten rouvan kanssa espanjaksi. Palvelu pelasi hyvin myös ruokailun osalta, kun englannintaitoinen isäntä kotiin palattuaan kokkasi nälkäisille matkalaisille vielä illallisenkin, vaikka keittiö oli mennyt kiinni jo ajat sitten. Isäntä myös lupasi kuskata meidät seuraavana päivänä Neuschwansteinin linnalle, mikäli halajaisimme sitä katomaan. Eli kerrassaan mainiota palvelua!

Pension Schwansee

Vanha, mukava Bentley-pariskunta jäi vaihtamaan kanssamme muutaman sanan.

Laskettelurinteitä

Neuschwanstein ilta-auringossa

©wantedalifelessordinary.blogspot.com

Jumissa Salzburgissa

6. heinäkuuta 2010

Hohensalzburgin linna

Aamulla saimme nauttia majatalomme Herbert-isännän ja hänen vaimonsa ulkoterassin pöytiin tarjoilemasta luksusaamiaisesta, ennen kuin lähdimme seikkailemaan Salzburgin keskustaan. Matkat taitettiin taksilla, sillä sekä Mikon että Jukan pyörät olivat huollossa edellisen päivän kolarointien, sekä muiden teknisten ongelmien vuoksi. Minä pääsin taas toteuttamaan itseäni Dm -nimiseen hygieniatarvikkeita ja meikkejä myyvään liikkeeseen, kun taas pojat yrittivät paikantaa jonkinlaista akkuliikettä. Pyörien temppuiluilta ei oltu pienimmässäkään määrin säästytty, sillä ilmeisesti myös Victorin mopedissa oli jonkinlaista häikkää, jota epäiltiin tankissa olevaksi vedeksi. Onneksi positiivista paistetta päivään toi tieto siitä, että Jukan prätkä voitaisiin noutaa korjaamolta seuraavana päivänä.

Työntöapua

Kiertelimme aikamme Salzburgin keskustan katuja ja kävimme lounastamassa perinteisessä itävaltalaisessa ravintolassa. Pojat saivat eteensä valtavat, lihaisat, peri-itävaltalaiset annokset Bretzeleiden kera, kun minä yritin pysyä linjoissani kummallisella, limaisella pinaatti-tomaattisekametelillä. Pääruokien jälkeen huomasin viereisissä pöydissä ruokailevien itävaltalaisten tilaavan jälkiruoaksi kummallisen näköistä, kentien jonkinlaiseen taikinankuoreen leivottua, hyllyvää jälkiruokamoussea (Kuulostaa omituiselta, mutta sitä on todella vaikea kuvailla varsinkin näin jälkikäteen. Tsekatkaa kuva!). Pyysin sen kummemmin miettimättä tarjoilijaa tuomaan minullekin yhden hyllyvän keon ja tietysti ahmattina (ja pääruoasta nälkäiseksi jääneenä) valitsin yhden ja kahden hengen versiosta jälkimmäisen. Loppujen lopuksi tämä suurta mielenkiintoa herättänyt tapaus osoittautui paitsi tomusokerilla päältä vuoratuksi, myös sisältä pelkäksi sokeriseksi hattaraksi. Oikea sugar bomb siis. Eihän sellaista määrää sokerihuttua pystynyt yksi liian kunnianhimoinen ihminen syömään, vaan pojat pinkeistä vatsoistaan huolimatta uhrautuivat auttamaan sokeripommin tuhoamisessa - ja vielä senkin jälkeen puolet jouduttiin jättämään lautaselle.

Pettymysjälkkäri

Ravintolan jälkeen siirryimme takaisin Pension Herbertiin myöhäisille ruokaperäsille, kunnes illalla saimme Victorilta kutsun tulla tutustumaan hänen hostelliinsa, joka oli täynnä muita nuoria matkalaisia. Pääsimme tutustumaan muun muassa suureen porukkaan irlantilaisia reilaajatyttöjä, joiden kanssa jäimme lätkimään korttia ja vaihtamaan ajatuksia pitkäksi toviksi.

Illanviettoa irkkuseurassa.

©wantedalifelessordinary.blogspot.com

Kolarointia tihkusateessa

5. heinäkuuta 2010

Pojat venailivat nuorisohostellissa sateen loppumista.

Taivaalta sataa tihutti puolet päivästä suunnitellessamme jatkavamme matkaa. Huonoksi onneksemme Mikon KTM joutui kuitenkin huoltoon, minkä vuoksi jouduimme hieman siirtämään lähtöä. Positiivisen pilkahduksen loi harmittavasta takaiskusta huolimatta se, että vaikka lähimmän KTM-huoltamon kalenteri oli täyteen buukattu, eräs huoltomies lupasi uhrata oman päivätaukonsa Mikon pyörän katsastamiseen. Äärimmäisen ystävällistä toimintaa taas kerran!

Huono tuuri ja pyöräongelmat eivät siihen loppuneet, sillä ajellessamme korjaamolta hostellia kohti, sattui meille Jukan kanssa pieni peräänajokolari. Loppujen lopuksi jäi hieman epäselväksi mitä oikein tapahtui, mutta käytännössä törmäsimme liikennevaloista startatessa saksalaisautoilijan perään hänen vaihtaessaan vilkun vasemmalle kesken kaiken. Tämän seurauksena Suzuki kaatui sen verran vakavasti, että se joutui parin päivän korjaukseen. Henkilövahingoilta onneksi vältyttiin, mutta tietysti matkan hidastuminen hieman harmitti, kun etummainen lokasuoja meni päreiksi, toinen sivupeili irtosi, etu-umpion takaosa halkesi ja etujarrukahvan kiinnike katkesi. Eli ei ihan mikään pikku juttu. Seuraavaksi oli vain keksittävä tekemistä tuleville päiville, kunnes sekä KTM että Suzuki saataisiin ajokuntoon.

Jufa-hostelli

Hymy ei täysin hyytynyt kriisitilanteessakaan ;)

Emme olleet varanneet hostellipaikkoja Jufasta seuraavaksi yöksi, koska tarkoitus oli ollut lähteä jatkamaan matkaa seuraavaan kohteeseen, eikä suinkaan hajottaa kulkupelejä. Kaikki kaupungin hostellit olivat täynnä, mutta kaikeksi onneksemme löysimme kaupungin laidalta todella mukavan Pension Herbert -nimisen majatalon, johon majoituimme kolmen hengen porukalla (33 euroa / hlö kolmen hengen huoneessa tai 55 euroa / yksiö). Suosittelen mitä lämpimimmin! Victor jäi vielä itsekseen seikkailemaan ja eksymään keskustaan ongelmaisen pyöränsä kanssa ja etsimään omalle budjetilleen sopivaa majapaikkaa. Minä, Jukka ja Mikko kävimme täyttämässä massumme hyvässä, paikallisten täyteisessä terassiravintolassa, jossa istuskelimme pitkälle iltaan.

Uusi majapaikkamme, jota isännöi miellyttävä herra Herbert.

Pension Herbertin kotisivut


©wantedalifelessordinary.blogspot.com

Ihan(an) homo viikonloppu

Viime viikonloppuna Rovaniemellä järjestettiin ensimmäistä kertaa Pride -kulkue sekä paljon seksuaalivähemmistöille suunnattua ohjelmaa. Tapahtuma liittyi maailman pohjoisimman muotoiluviikon DISSAIN DESIGN DESSINKI -ohjelmistoon, jonka Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta järjesti nyt viidettä kertaa. Esillä oli nimellensä uskollisesti runsaasti design-tuotteita, muotia, työpajoja, näyttelyitä ja seminaareja. Itse osallistuin Pride-kulkueeseen ja Tule sellaisena kuin olet -iltabileisiin sekä kävin muotoiluviikon päätyttyä Arktikumissa ihailemassa yliopiston muotoilijaopiskelijoiden huonekalu- ja vaatetusluomuksia.

En ole koskaan aiemmin osallistunut Pride -kulkueeseen, vaikka olenkin aina ollut seksuaalivähemmistöjen oikeuksien parantamisen kannalla ja yrittänyt omalla ennakkoluulottomuudellani sekä myötämielisellä asenteella tukea heidän polkuaan kohti oikeudenmukaisempaa maailmaa. Jännitin ehkä hitusen, kuinka kaikki tulee sujumaan, sillä mielessä pyörivät vieläkin vuoden 2010 kaasuiskut Helsinki Pridessa. Onneksi kaikki sujui kuitenkin ongelmitta ja olin yllättynyt kuinka paljon hymyileviä kasvoja näin sekä itse kulkueessa että katujen varsilla. Tunnelma oli muutenkin sanoinkuvaamattoman hyvä ja kaikki osallistujat näyttivät iloista naamaa. Moni taisi saada voimaa sekä vertaisistaan että mitä kirkkaimmin paistavasta kevätauringosta. Voin sanoa, etten ollut pitkään aikaan nähnyt niin paljon hymyjä, naurua, väriloistoa ja vilpitöntä rakkautta.

Suosittelen vierailemaan Arctic Pride 2013 kotisivuilla lukaisemassa kaksi lyhyttä kolumnia (Jyrki Taavettila, täällä & Sonja Huhtaniska, täällä) sekä rovaniemeläisen vaikuttajan, Miikka Keräsen haastattelun (täällä). Taavettila on hienon asenteen omaava hetero perheenisä, Huhtaniska valaisee kirpaisevia totuuksia seksuaalivähemmistöjen ylitallatuista oikeuksista ja Keränen antaa rohkaisevaa vertaistukea sitä tarvitseville.

Itse kiteyttäisin mielipiteeni paljon keskustellusta aiheesta hieman hyvää ystävääni lainaten näin:

"Keneltä se on oikeasti pois, että kaksi ihmistä rakastaa toisiaan ja haluaa jakaa sitä rakkautta esimerkiksi adoptiolapselle, tai mennä naimisiin saadakseen samanlaiset puolisoiden oikeudet, kuin heteroillakin?"

En koe, että minulla olisi oikeus päättää siitä, saako kaksi samaa sukupuolta edustavaa, perimmältään hyvää ihmistä perustaa perheen tai mennä naimisiin. Ei minulla ole valtaa kieltää sitä heteroiltakaan. Mielestäni tässäkin asiassa on taas kyse vain tiedon ja ymmärryksen puutteesta niiltä henkilöiltä, jotka mainittuja asioita vastustavat. Onneksi maailma muuttuu koko ajan tiettyjen asioiden ja asenteiden suhteen parempaan suuntaan - toivottavasti vain vielä useammat ihmiset ottaisivat osaa tähän muutokseen.

Tässä vielä hieman kuvamatskua kulkueen taipaleesta:

Kulkueen jälkeen iloinen joukko päätyi torille luistelemaan ja nauttimaan upeasta säästä. Tämän kuvan ottajan löydät täältä.

Jes, päivän hyvä työ tehty!

Aatu-porokin oli mukana homostelemassa.

©wantedalifelessordinary.blogspot.com