Junailu stooreja osa 6 - Saksa

3. toukokuuta 2010

Herrenberg - Stuttgart - Wasen

Teimme Lartsin serkkutytön opastamina shoppailuretken lähes 600 000 ihmisen asuttamaan Stuttgartiin. Emme tainneet päästä rautatieasemalta pääkadun alkupäätä edemmäs, kun äkkäsimme Annan kanssa Dm:n ja rakastuimme ensikosketuksella tähän sikamaisen halpaa hygieniatarvikkeita ja meikkejä myyvään liikkeeseen, jossa esimerkiksi Sebamedin sampoo maksaa nelisen euroa (Suomessa vähintään kaksi kertaa enemmän). Vietimme kyseisessä kaupassa ainakin 45 minuuttia hypistellen värikkäitä kynsilakkoja ja luomivärejä, herkullisen tuoksuisia huuli- ja käsirasvoja sekä käteviä matkapakkauksia erilaisista hiustenmuotoilutuotteista. Lartsi oli jo melkoisen hermoromahduksen partaalla estrogeenin tuoksuisessa naisten paratiisissa. Onneksi hänen kärsivällinen odottelunsa palkittiin Dm:n jälkeen Starbucksin taivaallisella Chai Tea Lattella. Yummm, mikä nautinto!

Starbucks = <3

Ostoskierroksen jälkeen lähdimme käymään Wasenissa käynnissä olevilla olutfestivaaleilla ja sinne rakennetussa huvipuistossa. Oma mahani heittää kärrynpyörää kaikissa huvipuistolaitteissa, joten niillä hurvittelu jäi muun porukan harteille. Lopulta suostuin yhteen kierrokseen eräässä hurjemman puoleisessa vuoristoradassa. Siellä sitä sitten viiletettiin pää alaspäin toivoen, että nauttimani paahdetut mantelit ja hattara pysyisivät vatsalaukkuni sisäpuolella.

Olutteltta

Lartsille Dirndl-pukuiset naiset olivat liikaa.

Illalla teimme Annan ja serkkutytön kanssa kasvonaamiot ja pelasimme porukalla Scotland Yardia. Anna ja Lartsi pääsivät todistamaan, kuinka pitkässä parisuhteessa voi oppia tuntemaan jopa toisen osapuolen ajatuksenkulun. Pelin lopuksi nimittäin selvisi, että poliisi-Anna oli onnistunut ennustamaan sokkona oikein jokaisen Mr. X-Lartsin pelilaudalla toteutetun siirron. Melko hullua onnistua arvaamaan oikein toisen jokainen askel ja ajatus. Onko parisuhteessa oikeasti sallittua tuntea toinen läpikotaisin? (Myöhemmin olen tajunnut, ettei se kiellettyä ole ;)

V*tuttais mullakin.

Mr. X tietää, että pinkki on in.

©wantedalifelessordinary.blogspot.com
©pictureannaluna.blogspot.fi

Junailu stooreja osa 5 - Saksa

2. toukokuuta 2010

Herrenberg

Lartsi ja isäntämmekin innostuivat liikunta-aktiivisuudestani ja teimme yhdessä viiden kilometrin juoksulenkin hieman kauempana asutuksesta sijaitsevassa metsässä, samaan aikaan kun muut naiset lähtivät yhdentoista kilometrin sauvakävelylle. Kyllä tuntui hyvältä liikkua kunnolla pitkästä aikaa, kun suurin osa ajasta oli muuten kulutettu junassa istuen. Ainoa vain, että onnistuin hieman eksymään lenkkeilymetsässä, mille Lartsikin hieman nauroi. Mielestäni jopa pienen pinta-alan pöheikössä on täysin mahdollista eksyä, mikäli kyltit osoittavat mihin sattuu! Taisi siis tulla joku kilometri lisää, kun pyörin samaa ympyrää pariin otteeseen. Onneksi metsikkö ei tosiaan ollut suuri ja autotieltä kantautuvien äänien perusteella oli helppo suunnistaa oikeille kulmille.

Synttäripäivällinen

 
Päivällä kävimme syömässä paikallisessa raflassa juhlien vielä kertaalleen Lartsin serkkutytön 17-vuotis synttäreitä. Satuin mainitsemaan tulevan heinäkuun moottoripyöräreissustani hänen motoristi-isälleen ja pääsinkin heti nostattamaan omaa prätkäkuumettani, kun kävimme ihastelemassa isän autotallissa lepäileviä komeita kyykkypyöriä. Ei riittänyt, että olin jo tarpeeksi innoissani reilistämme, vaan jännitys seuraavaa suunniteltua seikkailua kohti nousi entisestään.

m&m's leikkejä

Illalla pääsimme kokkailemaan ja koheltamaan keittiössä, varsinkin kun Lartsi oikein uhosi pystyvänsä pilkkomaan käyttämämme sipulin täydellistäkin täydellisemmäksi silpuksi ja heti sen jälkeen onnistui kaatamaan koko valmiin komeuden vahingossa lattialle. Huokaus... Keittiössä vaaditaan selvästi nöyryyttä!
Maistoimme myös erästä meksikolaista tabasco-kastiketta, joka oli niin äärimmäisen tulista, että tuntui polttelevan omassa suussa silloinkin, kun joku muu söi sitä. Anna ja Lartsi lupasivat ostaa minulle Haaparannalta seuraavalla IKEAn reissullamme kaksi Festis-juomaa, mikäli lipaisisin ruokalusikallisen tulista kastiketta ja selviäisin suun poltteluista hengissä. (Toim. huom. Siihen aikaan kaktuksen makuiset Festikset olivat kaikkien suurinta herkkua. Nykyään otamme huomioon e-koodien määrän ja Festikset jäävät kauppareissulla hyllylle.) Challenge excepted & managed! Ja tietysti Lartsinkin oli lopulta pakko miehisen egonsa säilyttämiseksi toistaa sama poltteleva tehtävä, kun kerran minäkin olin naisena onnistunut todistamaan urhoollisuuteni. (Kieltä nipristeli muuten aika pitkään!)

©pictureannaluna.blogspot.fi

©wantedalifelessordinary.blogspot.com

Junailu stooreja osa 4 - Saksa

1. toukokuuta 2010

Herrenberg

Seuraavana aamuna koomasta toivuttuani kävin juoksemassa pitkän lenkin läheisessä metsikössä ja näin elämäni ensimmäisen luonnonvaraisen peuran loikkivan niityllä. Lapin poroihin tottuneelle tämä oli uutta ja virkistävää vaihtelua. Tunnelma oli kuin Disneyn piirretystä: auringonsäteet läpäisivät paikoitellen lehtimetsän katon ja molemmin puolin polkua näkyi pieniä salaisia käytäviä läpi erilaisten kasvustojen. Pian peurakin sukelsi piiloon johonkin pusikkoon ja Lewis Carrollin henkeen olisin halunnut juosta sen perään katsoen millaisiin ihmemaihin Bambi minut olisi johdattanut.
Aamupäivällä lenkin jälkeen teimme myös pienen kävelykierroksen Herrenbergin keskustassa, joka ei ole mitenkään koolla pilattu, mutta perinteiseen saksalaiseen tyyliinsä oikein kotoisa pikkukaupunki.

Are you spongled?

Piipahdimme iltapäivällä Lartsin sukulaisten mökillä, joka sijaitsi Herrenbergin läheisessä kylässä, korkealla mäen rinteessä. Ajoimme ylös mökille todella kapeaa ja jyrkkää tietä pitkin ja täytyy myöntää, että suomalais-turistien kuumotus oli melkoinen jo tässä vaiheessa. Kylmä hiki alkoi virrata viimeistään silloin, kun Lartsin tädin avomies alkoi parkkeerata ja peruutella autoa korkealla, kapealla jyrkänteen reunalla. Pystyin jo näkemään alas vievän jyrkänteen reunan ja kaukana alhaalla siintävän kylän sivuikkunoista. Mökillä aika kului grillaillessa ja footbagia potkiessa. Paikka oli täynnä etanoita, joita Lartsi yritti häikäilemättömästi murhata, samalla kun minun yhden hengen pelastuspartioni yritti pelastaa niitä holokaustilta. Miten joku ei muka voi pitää noista sarveikkaista ja hellyyttävistä luonnon meteorologeista???

Saksassa tuntuu aina olevan päällä jonkinasteinen juhlahumu, joka saattaa rajoittua vain yhteen kylään tai kaupunkiin. Tuolloin oli meneillään taas jonkin asteen pirskeet, joiden tarkoitusta en kylläkään enää muista. Kapeaa tietä pitkin valui alas "karnevaalivaunuja" eli ns. traktoreita, joiden perään oli kiinnitetty havunoksilla peitettyjä, vedettäviä vaunuja. Vaunuissa istui olutta kittaavia kyläläisiä, jotka soittivan kansanmusiikkia niin kovalla, että koko laakso raikui. Tämäntapaiset kyyditykset ovat normaaleja Saksassa ja olen usein nähnyt myös vaunuja, joissa ihmiset istuvat pöydän ääressä, oluttuopit edessään ja polkevat samalla kaikki yhtäaikaa vaunua eteenpäin. Tietysti yksi on aina ohjastamassa vaunun suuntaa, mutta itse vaunu liikkuu eteenpäin polkuenergialla (jota ilmeisesti saadaan niistä edessä olevista litran olutkolpakoista). Onhan se toki kätevää, kun voi siirtyä paikasta toiseen ahteriaan nostamatta, nauttia ulkoilmasta ja terassitunnelmasta sekä kuluttaa oluesta saadut kalorit siinä samalla.

Saksalaista mökkeilykulttuuria.

Reilillä tutustuin ensi kertaa saksalaiseen olutkulttuuriin ja aiemmin tottumattomasta vaikutti kuin sakemannit olisivat kitanneet sitä lähes taukoamatta. Olutta juotiin ruoan kanssa, illalla telkkarin edessä ja muulloinkin kun siltä tuntui (Miten tuo ei nyt yhtäkkiä kuulostanutkaan suomalaisen korvaan yhtään kummalliselta?). Lisäksi germaaneilla on toisinaan tapana sotkea oluen sekaan mm. Coca colaa tai esimerkiksi jotakin omenan makuista lantrinkia. Erikoisin yhdistelmä, jonka satuin näkemään, oli jokin banaanin makuinen juoma sekoitettuna olueen! Tätä suomalainen ei voi mitenkään ymmärtää. Mielestäni olut juodaan oluena ja cola colana eikä niitä ruveta miksailemaan keskenään. Mutta maassa maan tavalla, sillä tämä kyseinen tapa sattuu olemaan hyvin tyypillistä kokemusteni mukaan erityisesti Etelä-Saksassa. Kyseisiä miksauksia kutsutaan muuten hauskasti nimellä Pussibier.

Paluumatkalla takaisin Herrenbergiin saimme myös kokea hieman saksalaista ajokulttuuria, kun isäntämme päästeli paljon kapeita ja jyrkkiä mutkia sisältävällä, 50 rajoitusalueella olevalla tiellä satasen tuntivauhtia. Kylmä hiki nousi jälleen pintaan ja pääsimme todistamaan suomalaisen ja saksalaisen liikennekulttuurin eroja. Saksasta löytyy mm. nopeusrajoittamattomia autobahneja, kun Suomessa maksiminipeus on paikoitellen 120km/h. Myös liikennesakot ovat Saksassa minimaalisen pieniä ja tästä syystä kukaan ei liiemmin niistä stressiä otakaan. Toisaalta liikenne sujuu mielestäni paljon joustavammin ja sujuvammin kuin Suomessa, vaikka joillakin saksalaisilla onkin paha tapa jäädä jumimaan ohituskaistalle.

Sisäinen hippityttöni

©pictureannaluna.blogspot.fi

©wantedalifelessordinary.blogspot.com

Junailu stooreja osa 3 - Saksa

30. huhtikuuta 2010

Bremen - Herrenberg

Heräsin aamusella muutaman tunnin yöunien jälkeen ja näin kuinka aurinko oli jo hieman noussut. Katselin junan ikkunoista avautuvaa, melkeinpä satumaista maisemaa, jossa yhdistyivät vihreät niityt ja aamuauringon kultaama taivas. Olisin halunnut hypätä junasta ja heittäytyä samettiselta näyttävälle niitylle haistelemaan aamukasteista ruohoa. Anna ja Lartsi missasivat nukkumiseltaan upeat näkymät, mutten hennonnut herättää heitä kahden huonosti nukutun yön jälkeen.

Lartsin serkkutyttö ja hänen tätinsä avomies hakivat meidät Herrenbergin asemalta. Herrenberg on mukavan pieni ja hieman maalaismainen kaupunki noin puolen tunnin ajomatkan päässä Stuttgartista. Lartsin serkkutytöllä oli samaisena päivänä 17-vuotis synttärit, joita alakerrassa juhlittiin sillä aikaa, kun me yritimme saada itsemme edustuskuntoon syömällä pikaisesti kupumme täyteen, ottamalla muutaman tunnin päiväunet sekä ihanan SUIHKUN pitkästä aikaa!

Puolen päivän kieppeillä astelin alakertaan onnentoivottelijoiden sekaan tapaamaan ihmisiä. Juhlissa oli erittäin kansainvälinen ilmapiiri, kun kaikkialla puhuttiin sekaisin saksaa, suomea ja englantia. Tuona päivänä sain "saksankielenkärpäsen pureman" ja päätin, että jossain vaiheessa aloitan uudestaan kielen, joka minulta jäi yläasteen jälkeen motivaation puutteen vuoksi kesken. Seuraavana vuonna päädyinkin sitten Saksaan 9 kuukauden au pair rupeamalle, josta on tiedossa kertomuksia hieman myöhemmin.

Illalla lähdimme serkkutytön ja hänen ystäviensä kanssa Jugend Hausille eli paikalliselle nuorisotalolle jatkamaan juhlahumua. Teimme ensin kierroksen paikallisessa supermarketissa aikeinamme ostaa hieman ilolientä keventämään tunnelmaa entisestään. (Huom! Saksassa 16-vuotias saa ostaa ja nauttia mietoja alkoholijuomia.) Sinä iltana saimme ensi kertaa kokea Saksan halvan hintatason, emmekä voineet kuin äimistellä elintarvikkeiden hintoja verrattuna Suomen hintatasoon. Mukaan tarttui mm. Breezerin tapaisia teinityttölitkuja ja en nyt juuri muista minkä merkkinen six-pack alle 10 eurolla. Halpa humala.

Muistot teinivuosista tulvahtivat mieleen, kun tallustelimme pussikaljoinemme nuorisotalon nurmelle. Paikalla oli paljon teini-ikäisiä ja ensimmäistä kertaa tunsin itseni jopa hieman vanhaksi. Onneksi tunne ei kuitenkaan häirinnyt itse tunnelmaa vaan hengailimme ja jutustelimme saksalaisnuorten kanssa kuin samanikäiset konsanaan. Paikalla oli iso kasa pitkiä ja rotevia käsipallonpelaajia, emmekä osanneet Annan kanssa kuin äimistellä saksalaispoikien kehittyneisyyttä suomalaisiin vastineihinsa verrattuna. Pääsin myös kilvoittelemaan espanjan kielen taidoilla kahden käsipalloilijan kanssa, jolloin meininki muuttui taas asteen kansainvälisemmäksi. Jutustelun lomassa sattui myös hupaisa insidenssi, kun toinen pojista alkoi selvästi osoittaa enemmänkin kiinnostusta Suomi-tyttöä kohtaan. Tilanne kuitenkin laukesi läimäyttäessäni kortit pöytään, paljastaen olevani häntä yli neljä vuotta vanhempi, mikä tuli aikamoisena yllätyksenä (ja pettymyksenä) 16-vuotiaalle urheilijanuorukaiselle. :D Mikä teinipoikien sydäntenmurskaaja olenkaan..!

Jutut vaihtelivat leikkimielisestä ruotsalaisten parjaamisesta Lartsin olutmaun kritisoimiseen sekä saksalaisten ja suomalaisten bändien vertailemiseen. Jostain syystä Sunrise Avenue vetoaa saksalaisiin teineihin, mitä moni suomalainen ei todistamani mukaan voi ymmärtää. He taas eivät voineet käsittää suomalaisten suurta innostusta sen kevään isoimpaan hittiyhtyeeseen nimeltä The Baseballs. Niin sanottua kulttuurista vaihtokauppaa. Se mikä ulkomailla vetoaa, ei välttämättä alkuperäismaassa nauti kovin suurta suosiota ja toisinpäin.
Jossain vaiheessa päädyimme myös pyörähtämään Jugend Hausin sisätiloissa, jossa meininki hipoi jo katonrajaa. Pienen saksalaisen kylän nuorisotalossa oli enemmän jengiä kuin Rovaniemen kaikissa baareissa perjantai-iltana yhteensä. Kaikki tanssivat, pomppivat ja hurrasivat DJ:lle, joka hänkin näytti korkeintaan 18-vuotiaalta. Sinä iltana sain ensikosketuksen saksalaiseen bilekulttuuriin, joka tulikin tutuksi ja osoittautui yhtä reteäksi myöhemmillä Saksan reissuilla hieman varttuneempana.

©pictureannaluna.blogspot.fi

©wantedalifelessordinary.blogspot.com

Junailu stooreja osa 2 - Tanska/Saksa

29. huhtikuuta 2010

Tukholma - Kööpenhamina - Bremen

 

Tukholmassa vaihdoimme Kööpenhaminaan matkaavaan junaan ja ylitimme Ruotsin ja Tanskan välillä kulkevan 7 845 km pitkän Juutinrauman sillan.

Köpiksen rautatieasemalla nautimme pitkään kestäneen junailun kunniaksi oluet ja jäätelöt, seuraillen samalla liikenteen seassa poukkoilevia kamikaze-pyöräilijöitä. Minä tietysti vanhana pelinaisena keskityin lähinnä vaihtelemaan flirttailevia hymyjä ja silmäniskuja komeiden tanskalaisurhojen kanssa, viihdyttäen itseäni karmeaakin karmeamman ja huonosti nukutun junayön jälkeen. Tiirailimme myös silmäkulmistamme vieressämme dallailevaa miestä, joka nautiskeli rennosti sillankaiteeseen nojaten jostain aivan muuta kuin perus tupakkataukosauhuista. Viimeistään tässä vaiheessa alkoi tuntua, ettemme olleet enää Rovaniemellä. Meininki vaikutti rennommalta ja avoimemmalta kuin kotimaassa. Kukaan meistä ei ollut koskaan aikaisemmin astunut jalallansakaan Tanskanmaalle (no okei, kerran olen vaihtanut pikaisesti konetta Köpiksen lentokentällä), mutta ensinäkemän perusteella jäimme innolla odottamaan paluuta Tanskaan vielä myöhemmin reissun aikana.

Nassut Köpiksessä.

 
Ajattelimme aluksi lähteä kohti Saksan Hampuria, mutta ainuttakaan meille sopivaa junaa ei löytynyt. Päätimme siis suunnata kohti Bremeniä, josta jatkaisimme Stuttgartin suuntaan tapaamaan Lartsin sukulaisia. Tanska-Saksa välillä pääsimme myös lyhyehkölle lauttamatkalle. Tuntui melko huikealta istua junassa, nousta junan pysähtyessä ulos ja huomata pian olevansa laivan kannella, kirkkaassa auringon paisteessa, loputtoman sinisen meren ympäröimänä.

Lautalla.

Saavuimme melko myöhään iltasella Bremenin asemalle ja päätimme kukkua siellä aamuviiteen asti, jolloin Stuttgartin juna starttaisi. Ehtisimme kyllä nukkua sitten raiteiden päällä posottaessa. Päädyimme istuskelemaan Euron baariin nauttimaan halvoista juomista (kyllä, kaikkea sai eurolla tai korkeintaan kahdella) ja shishasta, minkä jälkeen lähdimme yölliselle tutkimusmatkalle keskustaan. Bremen vaikutti suhteellisen pieneltä, mutta äärettömän viehättävältä kaupungilta. Kaupungin läpi virtasi mutkitteleva joki ja sen keskellä seisoi maamerkkinä valtava tuulimylly, jonka sisään oli rakennettu ravintola. Seikkailimme lukuisissa puistoissa ja kiipeilimme niiden valtavissa puissa yrittäen pitää itsemme aktiviteettien avulla hereillä.

Euron baari, Bremen.

Joulun aikaan monessa Saksan kaupungissa järjestetään upeat joulumarkkinat, joihin kannattaa ottaa osaa mikäli vain on tuohon aikaan lähettyvillä. Erityisesti Bremenin markkinat ovat kuulemani mukaan yhdet Saksan kauneimmista.

En muuten muista, koska olisin viimeksi pelästynyt yhtä paljon kuin tuona yönä Bremenissä. Tsippaillessamme edestakaisin Bremenin asemalaituria, huomasin toisella puolella raiteita, muutaman metrin päässä sijaitsevassa pusikossa seisovan tumman ihmishahmon. Sydämeni pysähtyi hetkeksi ja nykäisin Lartsia hihasta kehottaen kääntämään katseensa osoittamaani suuntaan. Lartsi hätkähti yhtä paljon kuin minä ja sillä hetkellä kuvittelin meidän tulevan pian ryöstetyiksi tai raiskatuiksi. Sekuntien päästä huomasimme kiristävämme askeleitamme (lue: juoksevamme sydän kurkussa) takaisin asemarakennuksen suuntaan. Liian paljon kauhuelokuvia katsoneena aloin kuvitella, kuinka kasvoton, meitä varjoissa stalkannut hahmo pian rynnistäisi luoksemme veitsi viuhuen kuin Scream -leffoissa konsanaan.
Anna oli ainoa, joka sai pidettyä mielikuvituksensa kurissa, ja sillä aikaa kun me olimme Lartsin kanssa ehtineet kipittää turvallisen välimatkan päähän meitä tuijottavasta miehestä, oli Anna naureskellen tallustellut kertomaan meille puskassa miehisiä tarpeitaan hoitamassa olleesta goottipojasta. Eli toisinaan liiasta mielikuvituksesta on vain ja ainoastaan haittaa.

Kello oli jo yli kolmen ja väkisin valvominen alkoi ottaa voimille. Silmät seisoivat päässä, eivätkä jututkaan enää koskeneet juuri muuta kuin sitä, kuinka väsynyt kukakin oli. Viimein uupumus vei voiton ja asettelimme makuualustamme rauhalliselle seinänvierustalle. Kauan ei unta riittänyt, kun eräs miessiivooja tuli hätistelemään meitä ylös. Äijä taisi kuitenkin tuntea hieman myötätuntoa meitä kohtaan, sillä hän kehotti meitä siirtämään kamamme erääseen liukuovelliseen otto-automaatti -huoneeseen. Saimme nukkua parisen tuntia rauhassa kenenkään häiritsemättä ja olematta itsekään kenenkään tiellä, kunnes tuli aika kammeta itsemme ylös ja siirtyä vetelemään hirsiä junan ahtaille penkeille.

Anna Köpiksen rautatieaseman lipunmyyjälle: "We will go to Hamburger."

©pictureannaluna.blogspot.fi

©wantedalifelessordinary.blogspot.com